torstai 25. helmikuuta 2016

#vainautiomaajutut




Täällä Australian maaseudulla eläessä tulee päivittäin vastaan wtf-hetkiä. Varsinkin ekat viikot luulin ajoittain olevani piilokamerassa. Moni kun on ollut utelias millaista elämä täällä on, tässä randomisti mieleen tulevia juttuja. Näitä olisi varmasti lisääkin mutta osasta on ehkä tullut niin arkipäivää etten enää edes kiinnitä huomiota :D Tiedät siis olevasi Mukinbudinissa kun...

 ...pitää ostaa uusi sim-kortti, sillä ainoastaan yhdellä operaattorilla on alueella kuuluvuus
...käyt juoksulenkillä, joka kulkee noin 300 m asutuksen keskellä ja sen jälkeen kaksi ihmistä tulee työpaikallesi kommentoimaan miltä näytit juostessasi
...lenkillä ei voi käydä pimeällä sillä katuvaloja ei ole kuin yhden lyhyen tien varrella
...yleensä lenkillä ei voi käydä ollenkaan koska aurinko polttaa niin kuumasti että olo on kuin uunissa. Tämä tosin on muuallakin Australiassa

 ...jos joku kysyy miten löytää hotellillenne kerrot että se on helppoa, koska kyseessä on kylän ainoa kaksikerroksinen rakennus
...kysyt paikalliselta nuorisolta miten he kuluttaa aikaansa täällä, vastaus on että juodaan kaljaa ja ammutaan kenguruita
...yrität puhua puhelimessa ystäväsi kanssa mutta vieressä on niin äänekäs parvi papukaijoja että joudut siirtymään sisätiloihin

 ...kävelet ulkona ja ajattelet kuinka ihanan viileältä ilma tuntuu. Mittarissa 37 astetta. Huom tämä oli tosin sen jälkeen kun lämpöä oli ollut joka päivä 40-45 astetta
...lämpöä on vähemmän kuin 30 astetta laitan pitkät housut ja takin päälle
...ihmiset joita et ole koskaan nähnyt tietävät sun nimesi, kuinka kauan olet kylässä ollut ja luultavasti mitä söit eilen päivälliseksi
...päivän jännittävin hetki on itse asiassa yleensä nähdä mitä on päivälliseksi
...ajatte naapurikylään 80 kilometrin päähän koska kaverisi pitää päästä kampaajalle
...kampaaja tietää kaiken mitä tapahtui teidän bileissä kaksi viikkoa sitten
...niin tietävät luultavasti kaikki muutkin 100 kilometrin säteellä

 ...jos baariin tulee joku ketä et tunne nimeltä ihmettelet työkaverisi kanssa kuka se mahtaa olla ja mitä ihmettä se täällä tekee
...ruokatilausta ottaessa ihmiset eivät vaivaudu kertomaan allergioistaan tai erikoisruokavalioistaan, koska he olettavat että ne ovat keittiössä tiedossa. Usein kun kerron kenelle annos tulee ne kyllä ovatkin
...baarissa on musiikkia ainoastaan, jos joku asiakkaista laittaa jukeboksin soimaan
...on enemmän sääntö kuin poikkeus juoda baarissa niin paljon ettei välttämättä pysty kävelemään, mutta sitten ajaa autolla kotiin (huom siis asiakkaat en minä terkkui äiti)
...paitsi silloin kun paikallinen poliisi on paikalla. Ja he ovat onneksi melko usein, koska mistään muualta ei saa kymmenien kilometrien säteellä ruokaa iltaisin
...ruokailun ohessa paikallinen poliisi esittelee mulle kaikki varusteensa ja miten niitä käytetään. Pippurisumute on kuulemma inhottavin
...vietämme sunnuntaita grillaten kaverin farmilla, ja hän kertoo kutsuneensa naapurin myös. Kysyessäni selviää, että "naapuri" on joku kuka asuu "vain" 15 kilometrin päässä


 ...ohi ajaa rekka, jonka perässä on kahdessa kerroksessa lehmiä
...työtehtäviisi kuuluu etsiä ja tappaa kaikki hämähäkit baarista
Yleisesti asia, joka tuli parissa kohtaa esille ja joka jaksaa hämmästyttää päivittäin, on se miten ihmiset tosiaan tietää kaikesta ja kaikista kaiken ja juoruilu on yleisesti lempiharrastus. Olen myös itse pienemmästä kaupungista kotoisin, mutta tämä meininki on kyllä ihan toista luokkaa. En vaan voi ymmärtäää, miten toisten asiat voi kiinnostaa niin hirveästi. Täältä lähtemisessä odotankin vapautta elää elämääni ilman kyyliä.
Yksi matkailun pointtihan on nähdä erilaisia tapoja elää ja näin laajentaa omaa maailmankatsomustaan. En siis edelleen kadu että tulin tänne.
Silti: TJ 16


tiistai 16. helmikuuta 2016

Ihmiskoe: kaksi kuukautta roskaruokakuurilla

Mitä tapahtuu, kun kaurapuuro vaihtuu sokerimuroihin, kasviskuskus valkoiseen paahtoleipään ja salaatti uppopaistettuun lihaan? Kun työrupeamani täällä outbackissa on ohi, osaan valitettavasti vastata tähän. Täällä keskellä-ei-mitään työskentelyssä diiliin tosiaan kuuluu täysi ylläpito. Onneksi olin aikaisemmin viettänyt vastaavalla konseptilla kesän Saksassa, joten osasin aavistella, ettei täysi ylläpito varsinaisesti tarkoita valinnanvaraa notkuvia buffetpöytiä. Kuten tuosta aloituksesta voi päätellä, olen saanut sopeutua paikalliseen ruokavalioon, joka on yhtä kaukana mistään ravintosuosituksista kuin tämä mesta on sivistyksestä. Otan tämän kuitenkin uutena kokemuksena: maassa maan tavalla ja sitä rataa!
Ranskalaisia pekonilla, juustolla ja kermakastikkeella mmmm. Ruokajuomana limua. Ok myönnetään tää oli vähän spessutapaus normaalisti ei ihan näin överi :D
En missään nimessä voi väittää etenkään näin reissussa syöväni noin yleensä mitenkään esimerkillisesti. Kuitenkin täällä kun olen seurannut ihmisten syömistapoja (juu, olen kyylä), olen erittäin kiitollinen jo kotona opituista perusterveellisistä ruokailutottumuksista. Esimerkiksi minulle on itsestäänselvää, etteivät ranskalaiset ole arkiruokaa eikä limsa janojuoma. Paikallisille taas ne ovat hyvinkin normaali osa lautasmallia. Olen nähnyt, kuinka jo kaksivuotiaan taaperon päivittäinen lounas koostuu lajitelmasta erilaisia uppopaistettuja asioita - minusta se on vähän surullista.

Viime vuosina olen alkanut kiinnittää huomiota ravinnon merkityseen sekä henkisessä että fyysisessä hyvinvoinnissa. Kun pääsen itse vaikuttamaan siihen mitä suuhuni laitan, pyrin kiinnittämään huomiota riittävän proteiinin, hiilihydraattien ja hyvien rasvojen ohella myös muihin ravintoaineisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa mahdollisimman monipuolisesti erilaisia hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä, täysjyväviljaa jne. Tämä on siis tavoite, mutta rehellisyyden nimissä on myös päiviä, jolloin aamupalaksi on jäätelöä ja päivälliseksi nuudeleita. Ero sekä fyysisessä vireystilassa että mielialassa on ruokailuiden osalta onnistuneiden ja vähän vähemmän onnistuneiden päivien välillä kuitenkin todella suuri. Varsinkin kun laadukkaaseen ruokavalioon yhdistää liikunnan, olen mielestäni paljon parempi versio itsestäni.

Mitä siis otsikon "roskaruokakuuri" noin käytännössä tarkoittaa? Meillä on täällä yksi lämmin ateria päivässä ja sen lisäksi sitten (sokeri)muroja tai (sokeri)pikapuuroja ja paahtoleipää kinkulla ja juustolla. Kuulostaa aika vähältä, mutta onneksi annoskoot ovat sen verran isoja että tuosta lämpimästä ateriasta usein riittää myös seuraavan päivän lounaalle paahtoleivän kaveriksi. Lämmin ateria on yleensä jotain lihaa/kanaa/kalaa ranskalaisten/ salaatin/perunamuussin/pakastevihannesten kera. Usein annoksessa on jotain uppopaistettua tai vähintään kasa juustoa tai rasvaista kastiketta. Jos annokseen kuuluu salaatti, siinä on lähinnä tölkkipapuja, -maissia, pari viipaletta kurkkua ja tomaattia - ja myös salaatti on kruunattu juustoraasteella, what :D

Yksipuolisen ruokavalion vaikutus yleiseen vireystilaan ja mielialaan on mielestäni nähtävissä nyt neljän viikon jälkeen. Olo on ns. normaaliin verrattuna vetämätön ja apaattinen. Nälkä tuntuu myös olevan aika usein, kun kaloririkkaita ruokia ei voi syödä määrällisesti niin paljon kuin normaalisti kokkailemiani kasvispainotteisia. Koska ongelma on nimenomaan ruuan ravintoköyhyydessä määrän ollessa kohtuullinen, paino on kai pysynyt suhteellisen samana (vaatteet ei vielä ainakaan hirveästi kiristä haha). Liikuntaa tulee harrastettua myös ihan kiitettävästi. Onneksi täällä on yllättävän hyvä kuntosali, jossa on tullut vietettyä aika paljon aikaa ihan siitäkin syystä, ettei täällä oikeen muutakaan tekemistä ole. Lisäksi täällä on uima-allas, jossa olen pitkästä aikaa käynyt uimassa matkaa. Treenaamisestakin tosin tuntuu olevan poissa sellainen kunnon tekemisen meininki. Se tosin ainakin osaksi saattaa johtua kuumuudesta ja siitä että työt ovat melko fyysisiä ja vievät energiaa, en tiedä.

On tässä kokeilussa kuitenkin jotain hyvääkin. Itselleni haasteellista on aina ollut säännöllinen ateriarytmi, koska töissä tuntini ovat usein vaihdelleet ja tykkään muutenkin pitää arkeni kiireisenä. Täällä taas lämmin ruoka on päivittäin 17.30 ja sen ympärille tulee huomaamatta suunniteltua päivän muut ateriat fiksusti. Lisäksi rutiinia auttaa tismalleen samanlaisena rullaavat työviikot. Epäsäännöllistä syömistä seuraa helposti toinen paheeni napostelu, joka on täällä jäänyt ihan kokonaan pois. Olen aika sokerihiiri ja herkkuihin tulee sorruttua turhan usein ja katson ansainneeni sen kun muuten syön niin hyvin (jepjep). Täällä ei taas tulisi mieleenkään kaiken paskan päälle syödä vielä suklaata.

Matkaillessa ei tietenkään voi noudattaa mitään kovin tarkkaa ruokavaliota, mutta yleensä on kuitenkin mahdollisuus tehdä vähän parempia valintoja. Positiivista tässä on myös, että tämän shokkihoidon jälkeen ei kyllä varmaan tee vähään aikaan mieli mitään roskaruokaa. En malta odottaa, että voin olla syömättä ranskalaisia ja valkoista paahtoleipää! 

Onko joku muu joutunut olosuhteiden pakosta joustamaan omasta ruokavaliostaan?

torstai 11. helmikuuta 2016

Vääränlainen juoksijaksi?

Kukapa ei joskus vatvoisi, mitä muut minusta ajattelevat. Itse myönnän sortuvani tuohon aika turhankin usein. Nolo, hävetä ja kehdata ovat toistuvasti osana lauseitani. Tiedostan, että ajatukseni ovat vähän hölmöjä. Niin kuin esimerkiksi silloin kun mietin kehtaanko kirjoittaa juoksuharrastuksestani johonkin noloon blogiin. Kehtaanko ylipäätään sanoa, että harrastan juoksemista? Miksi?

Tässä joitakin juoksijaan usein liitettäviä mielikuvia:

⟡ Solakoita ja rasvattomia ulkomuodoltaan
⟡ 10 kilometrin enkka ainakin 50 minuuttia
⟡ Juoksijat eivät "käy lenkillä", vaan noudattavat monipuolista mutta rankkaa ohjelmaa, jossa on juuri sopivasti peruskestävyys- ja vauhtikestävyysharjoituksia
⟡ Juoksemassa käydään vähintään 4 kertaa viikossa
⟡ Ei koskaan sorruta paheisiin kuten juomaan kaljaa, itse asiassa oikea juoksija ei edes sellaisia kaipaa
⟡ Noustaan pirteänä aamulenkille kello kuusi ja se on ihanaa
⟡ Omistetaan kaikenlaisia laitteita, joilla analysoida juoksua

Nyt seuraa paljastus: en täytä noista kohdista ainuttakaan. Erityisesti tuo ensimmäinen nolottaa, kun uusille ihmisille kertoo harrastavansa juoksua. En ole solakka enkä rasvaton. Hyvä esimerkki kun häpesin on tilanne, jossa kerroin maratontreenamisestani ja juttukaveri kommentoi että vau, olit varmaan silloin tosi laiha... Eh... Päädynkin usein selittelemään että joo välillä käyn lenkillä mutta oon oikeesti tosi huonossa kunnossa ja vähän sillee läpällä hölkkäilen ja joo juoksin kokonaisen maratonin mut olin tosi hidas ja siihen nyt pystyy kuka tahansa...
Juoksija?
Luen jonkun verran juoksublogeja, -lehtiä ja -foorumeita. Saan niistä hyviä vinkkejä ja motivaatiota, mutta joskus artikkelit ja keskustelut menevät yli hilseen. Tämä saa minut myös tuntemaan itseni ulkopuoliseksi mitä tulee juoksen harrastajiin. Ymmärrän vielä perus- ja vauhtikestävyyden eron ja hiilaritankkauksen tärkeyden, mutta kun mennään yhtään syvemmälle juoksun fysiologiaan, luovutan. Systolinen verenpaine, submaksimaalinen vauhti, lihasglykogeeni - what? Harrastaakseni juoksua pitäisikö mun ymmärtää, mitä tämä kaikki tarkoittaa? Eikö se riitä, että laitan kengät jalkaan ja nostan persauksen sohvalta?
Juoksija?
Kyllä, pidän juoksemisesta. Pidän myös irtokarkeista, rommikolasta ja aamuun asti tanssimisesta. Olen noin yleisesti kaikenlaista lokerointia vastaan. Stereotypiat ovat aivojen tapa tehdä ympäröivästä monimutkaisesta maailmasta yksinkertaisempi, mutta voivat olla myös haitaksi. Määreet kuten kasvissyöjä, kitaristi ja niin, juoksija kertovat ihmisestä vain hyvin pienen puolen mutta varmasti nuo sanat luettuasi mieleesi tuli jonkinlainen kuva.

En näytä juoksijalta, enkä ole siinä edes erityisen hyvä, enkä ymmärrä paljoakaan hifistelystä lajin suhteen, mutta se tuo paljon iloa elämääni. Tämä riittäköön tekemään minusta oikeanlaisen juoksijan.

Onko muita "epäkelpoja" urheilijoita?



torstai 4. helmikuuta 2016

Elämää autiomaassa

Kolmen tunnin junamatka olisi yhtä hyvin voinut olla tuplasti pidempi lento - niin kauas Perthistä koin tulleeni kun saavuin Mukinbudinin kylään kaksi viikkoa sitten. Lähdön tunnelmaa loi myös lentokenttämäinen omituinen boarding junaan matkatavaroiden luovuttamisineen. Jokaiselta penkkiriviltä löytyi myös oma viihdejärjestelmä - ready for the take-off! Juna-asemalla oli tulevan työpaikkani omistajan tytär vastassa. Koin jo alkujärkytyksen siitä, mihin korpeen oikeen olen matkalla, kun hän kehotti minua tekemään mahdolliset tarvittavat ostokset, nyt kun kerta oltiin "isolla kirkolla". Katselin ympärilleni ja Heinolakin on big city siihen verrattuna. Tuosta paikasta olisi siis perille vielä noin 80 kilometrin matka. Lisäksi kävi ilmi, ettei mun liittymässä ole täällä kuuluvuutta. Asetelma oli kuin suoraan kauhuleffasta: vieraassa autossa kaukana kaikesta eikä mitään mahdollisuutta saada yhteyttä ulkomaailmaan. Ensimmäistä kertaa viikkokausiin lämpötila oli reilusti alle 20 astetta, taivas musta ja vettä satoi kaatamalla. Jee!

Tulisin siis seuraavat viikot työskentelemään "country hotelissa". En tiedä miten tuon voisi suomentaa, kyseessä on siis mesta joka on sekoitus motellia, baaria, ravintolaa ja kauppaa. Työtehtävätkin ovat siis aika monipuolisia aina lattioiden moppauksesta check-ineihin ja tomaatin pilkkomisesta viinan myyntiin. Saapuminen perille oli oikeastaan ihan positiivinen yllätys. Jotenkin olin etukäteen saanut sellaisen kuvan, että hotelli pönöttää yksinään autiomaassa ja lähimpään naapuriinkiin olisi kymmeniä kilometrejä. Tämä on kuitenkin keskellä söpöä pikkukylää, josta löytyy asukaslukuun (600) nähden yllättävän paljon palveluita. On kauppa, posti, kahvila, kirjasto, uima-allas ja kuntosali esimerkiksi. Kaikki on ainakin lähellä! 
Olen kyllä erittäin iloinen, että jätin Perthin ja tulin tänne. En voi kieltää, ettenkö laskisi päiviä takaisin sivistyksen pariin palaamiseen ja viikot ovat olleet kohtalaiset pitkät, mutta tämä on kokemus josta varmasti opin paljon. Kolmen kuukauden hostellielämän aikana tapasin ihan kourallisen ausseja, ja muutenkin kosketus paikalliseen kulttuuriin jäi aika huteraksi - varsinkin kun asuin lähes keskellä china townia hahah. Mukinbudin on paikka, jossa tunnen välillä olevani kuin elokuvan lavasteissa tai vähintään aikakoneessa. Baarissa työskennellessä tulee juteltua paljon paikallisten kanssa ja olen jo nyt oppinut paljon mielenkiintoista australialaisesta kulttuurista ja ehkä ymmärrän ausseja paremmin - ihan kirjaimellisestikin kun alkuun käsittämätön aksentti alkaa kuulostaa tutummalta.

Olin vähän peloissani, sillä minulle kerrottiin jo haastattelussa ja sitten vielä peri kertaa ennen töiden alkua, että ihmisillä on tapana tulla katsomaan uusia baarityttöjä kuin mitäkin nähtävyyttä. En tiedä, ehkä jotkut ovat tulleet kaljalle ihan vain uteliaisuuttaan, mutta itse en ole huomannut mitään kiusallista pällistelyä. Pieni turhamainen minäni jopa vähän nauttii siitä, että ihmiset tuntuvat olevan minusta ja kotimaastani aidosti kiinnostuneita, vaikka tuhannetta kertaa "mistä olet kotoisin" kysymykseen vastaaminen tuntuu työläältä.
Liikenneruuhka outbackissa, papukaijoja on joka paikassa!
Siinä siis tunnelmia kahden viikon jälkeen! Kun lähdin Perthistä, kaverit olivat laittamassa vetoa pystyyn kuinka kauan kestän. Ai mitenniin mua ei voi kuvitella farmareiden keskelle. Pakko myöntää että kaksi viikkoa on kuten mainittu tuntunut aika pitkältä, mutta täällä pysytellään vielä jonkin aikaa. Vaikka löpisin paljon uusista kokemuksista naminamibumtsibum on kyllä suurin motivaattori raha. Asuminen ja ruoka ovat siis ilmaisia ja päälle tulee palkka. Palkka ei sinänsä mitenkään päätä huimaa, mutta verrattua kaupungissa työskentelemiseen etuna on että sama summa tulee viikoittain, eikä tarvitse jännätä riittääkö tunteja vai ei. Lisäksi luonnollisesti täällä ei oikeen saa rahaa tuhlattua. Säästöjä tarvitaankin seikkailun seuraavalla etapilla, jonka buukkasin tässä pari päivää sitten. Siitä tulee muuten niin eeppinen että huhhuh!

xoxo Outback Girl