Still alive

Ei, en löytänyt itselleni aussifarmaria ja jäänyt ikuisesti Mukinbudiniin (näin on joillekin pubin aikaisemmille työntekijöille käynyt). Suoritin jäljellä olevat viikot kunnialla loppuun, vaikka hajotuksen määrä lopussa oli tasoa huonosti toimiva wifi. Töiden loppuminen tuntuikin kaiken odotuksen jälkeen epätodelliselta. Viimeinen ilta vietettiin paikalliseen malliin, kun lähdettiin johonkin "festareille" 40 kilometrin päähän eli ihan naapuriin. Kaksipaikkainen auto (nämä on muuten aika yleisiä ainakin tuolla maalla) ja kolme ihmistä niin meikä matkusti penkkien takana peittojen alla siltä varalta että poliisi pysäyttää. Pahis! Siinä tanssiessa ja laulaessa livebändin tahtiin ansaittu kylmä kalja kädessä keskellä peltoa huikeimman tähtitaivaan alla ajattelin että ehkä ei tää nyt niin kauheeta ollutkaan.

Perthiin palaaminen seuraavana päivänä oli niin hämmentävää ja ihanaa kuin olin kuvitellut: vapaus! Ihmisiä! Kauppoja! Ravintoloita! Biitsi! Perth on myös yksi valtava rakennustyömaa ja kaupunki muuttuu jatkuvasti: kahdessa kuukaudessa rantabulevardi oli jo ihan erinäköinen. Ehdin myös ottaa kontaktia surffilautaan, mutta se ei ollut mikään itsetuntoa hivelevä kokemus. Noh, lauta ei ollut yhtään aloittelijaystävällinen eikä kaverini oikeen opettajaainesta, syytän tätä ja kokeilen ehkä jollain ihan oikealla oppitunnilla uudestaan.

Seuraava kohde olikin sitten (rumpujen pärrrinäää) Kaakkois-Aasia, johan mä ehdin olla sieltä 5 kuukautta pois... Kaverini oli kotimatkalla Suomeen Uuden-Seelannin vuodelta niin oli reunionin paikka. W&H viisumilla saa siis mennä ja tulla maasta niin paljon kuin huvittaa, mutta 12 kk tikittää jatkuvasti. Jonkun mielestä on ehkä hölmöä "tuhlata" viisumipäiviä reissaamalla muualla, mutta omasta mielestäni on mukava myös hyödyntää sijainti ja kohtuuhintaiset lennot Aasiaan.  Me siis viimeisenä kouluprojektina suunniteltiin matkapaketti Myanmariin ja Laosiin ja silloin ajateltiin että ois maailman paras läppä oikeesti toteuttaa se suunnitelma. Sitten olikin lennot varattuna :D

Tapasin ystäväni Yangonissa ja silloin valmiiksi oli suunniteltu kolme viikkoa Myanmariin ja lennot Laosiin, sen jälkeen avointa. Loppujen lopuksi tuli vietettyä viikko Laosissa ja kaksi vielä Vietnamissa, josta tie vei hitaasti ja varmasti Kuala Lumpurin, Singaporen ja Darwinin kautta Cairnsiin itärannikolle. Täällä hengailen vielä pari vikkoa, sitten alkaa taas työnteko! Meidän matkasuunnitelma Aasiassa oli sen verran kunnianhimoinen, ettei esim. nukkumiselle jäänyt aikaa niin blogin päivittäminen ei reissun päällä käynyt edes mielessä. On kuitenkin paljon kuvia ja kommelluksia suht tuoreessa muistissa niin palailen noihin tunnelmiin vielä jälkikäteen.

Näihin tunnelmiin, palaillaan!

#vainautiomaajutut

Täällä Australian maaseudulla eläessä tulee päivittäin vastaan wtf-hetkiä. Varsinkin ekat viikot luulin ajoittain olevani piilokamerassa. Moni kun on ollut utelias millaista elämä täällä on, tässä randomisti mieleen tulevia juttuja. Näitä olisi varmasti lisääkin mutta osasta on ehkä tullut niin arkipäivää etten enää edes kiinnitä huomiota :D Tiedät siis olevasi Mukinbudinissa kun...

 ...pitää ostaa uusi sim-kortti, sillä ainoastaan yhdellä operaattorilla on alueella kuuluvuus
...käyt juoksulenkillä, joka kulkee noin 300 m asutuksen keskellä ja sen jälkeen kaksi ihmistä tulee työpaikallesi kommentoimaan miltä näytit juostessasi
...lenkillä ei voi käydä pimeällä sillä katuvaloja ei ole kuin yhden lyhyen tien varrella
...yleensä lenkillä ei voi käydä ollenkaan koska aurinko polttaa niin kuumasti että olo on kuin uunissa. Tämä tosin on muuallakin Australiassa

 ...jos joku kysyy miten löytää hotellillenne kerrot että se on helppoa, koska kyseessä on kylän ainoa kaksikerroksinen rakennus
...kysyt paikalliselta nuorisolta miten he kuluttaa aikaansa täällä, vastaus on että juodaan kaljaa ja ammutaan kenguruita
...yrität puhua puhelimessa ystäväsi kanssa mutta vieressä on niin äänekäs parvi papukaijoja että joudut siirtymään sisätiloihin

 ...kävelet ulkona ja ajattelet kuinka ihanan viileältä ilma tuntuu. Mittarissa 37 astetta. Huom tämä oli tosin sen jälkeen kun lämpöä oli ollut joka päivä 40-45 astetta
...lämpöä on vähemmän kuin 30 astetta laitan pitkät housut ja takin päälle
...ihmiset joita et ole koskaan nähnyt tietävät sun nimesi, kuinka kauan olet kylässä ollut ja luultavasti mitä söit eilen päivälliseksi
...päivän jännittävin hetki on itse asiassa yleensä nähdä mitä on päivälliseksi
...ajatte naapurikylään 80 kilometrin päähän koska kaverisi pitää päästä kampaajalle
...kampaaja tietää kaiken mitä tapahtui teidän bileissä kaksi viikkoa sitten
...niin tietävät luultavasti kaikki muutkin 100 kilometrin säteellä

 ...jos baariin tulee joku ketä et tunne nimeltä ihmettelet työkaverisi kanssa kuka se mahtaa olla ja mitä ihmettä se täällä tekee
...ruokatilausta ottaessa ihmiset eivät vaivaudu kertomaan allergioistaan tai erikoisruokavalioistaan, koska he olettavat että ne ovat keittiössä tiedossa. Usein kun kerron kenelle annos tulee ne kyllä ovatkin
...baarissa on musiikkia ainoastaan, jos joku asiakkaista laittaa jukeboksin soimaan
...on enemmän sääntö kuin poikkeus juoda baarissa niin paljon ettei välttämättä pysty kävelemään, mutta sitten ajaa autolla kotiin (huom siis asiakkaat en minä terkkui äiti)
...paitsi silloin kun paikallinen poliisi on paikalla. Ja he ovat onneksi melko usein, koska mistään muualta ei saa kymmenien kilometrien säteellä ruokaa iltaisin
...ruokailun ohessa paikallinen poliisi esittelee mulle kaikki varusteensa ja miten niitä käytetään. Pippurisumute on kuulemma inhottavin
...vietämme sunnuntaita grillaten kaverin farmilla, ja hän kertoo kutsuneensa naapurin myös. Kysyessäni selviää, että "naapuri" on joku kuka asuu "vain" 15 kilometrin päässä

 ...ohi ajaa rekka, jonka perässä on kahdessa kerroksessa lehmiä
...työtehtäviisi kuuluu etsiä ja tappaa kaikki hämähäkit baarista

Yleisesti asia, joka tuli parissa kohtaa esille ja joka jaksaa hämmästyttää päivittäin, on se miten ihmiset tosiaan tietää kaikesta ja kaikista kaiken ja juoruilu on yleisesti lempiharrastus. Olen myös itse pienemmästä kaupungista kotoisin, mutta tämä meininki on kyllä ihan toista luokkaa. En vaan voi ymmärtäää, miten toisten asiat voi kiinnostaa niin hirveästi. Täältä lähtemisessä odotankin vapautta elää elämääni ilman kyyliä.

Yksi matkailun pointtihan on nähdä erilaisia tapoja elää ja näin laajentaa omaa maailmankatsomustaan. En siis edelleen kadu että tulin tänne.

Silti: TJ 16

Elämää autiomaassa

Kolmen tunnin junamatka olisi yhtä hyvin voinut olla tuplasti pidempi lento - niin kauas Perthistä koin tulleeni kun saavuin Mukinbudinin kylään kaksi viikkoa sitten. Lähdön tunnelmaa loi myös lentokenttämäinen omituinen boarding junaan matkatavaroiden luovuttamisineen. Jokaiselta penkkiriviltä löytyi myös oma viihdejärjestelmä - ready for the take-off! Juna-asemalla oli tulevan työpaikkani omistajan tytär vastassa. Koin jo alkujärkytyksen siitä, mihin korpeen oikeen olen matkalla, kun hän kehotti minua tekemään mahdolliset tarvittavat ostokset, nyt kun kerta oltiin "isolla kirkolla". Katselin ympärilleni ja Heinolakin on big city siihen verrattuna. Tuosta paikasta olisi siis perille vielä noin 80 kilometrin matka. Lisäksi kävi ilmi, ettei mun liittymässä ole täällä kuuluvuutta. Asetelma oli kuin suoraan kauhuleffasta: vieraassa autossa kaukana kaikesta eikä mitään mahdollisuutta saada yhteyttä ulkomaailmaan. Ensimmäistä kertaa viikkokausiin lämpötila oli reilusti alle 20 astetta, taivas musta ja vettä satoi kaatamalla. Jee!

Tulisin siis seuraavat viikot työskentelemään "country hotelissa". En tiedä miten tuon voisi suomentaa, kyseessä on siis mesta joka on sekoitus motellia, baaria, ravintolaa ja kauppaa. Työtehtävätkin ovat siis aika monipuolisia aina lattioiden moppauksesta check-ineihin ja tomaatin pilkkomisesta viinan myyntiin. Saapuminen perille oli oikeastaan ihan positiivinen yllätys. Jotenkin olin etukäteen saanut sellaisen kuvan, että hotelli pönöttää yksinään autiomaassa ja lähimpään naapuriinkiin olisi kymmeniä kilometrejä. Tämä on kuitenkin keskellä söpöä pikkukylää, josta löytyy asukaslukuun (600) nähden yllättävän paljon palveluita. On kauppa, posti, kahvila, kirjasto, uima-allas ja kuntosali esimerkiksi. Kaikki on ainakin lähellä! 

Olen kyllä erittäin iloinen, että jätin Perthin ja tulin tänne. En voi kieltää, ettenkö laskisi päiviä takaisin sivistyksen pariin palaamiseen ja viikot ovat olleet kohtalaiset pitkät, mutta tämä on kokemus josta varmasti opin paljon. Kolmen kuukauden hostellielämän aikana tapasin ihan kourallisen ausseja, ja muutenkin kosketus paikalliseen kulttuuriin jäi aika huteraksi - varsinkin kun asuin lähes keskellä china townia hahah. Mukinbudin on paikka, jossa tunnen välillä olevani kuin elokuvan lavasteissa tai vähintään aikakoneessa. Baarissa työskennellessä tulee juteltua paljon paikallisten kanssa ja olen jo nyt oppinut paljon mielenkiintoista australialaisesta kulttuurista ja ehkä ymmärrän ausseja paremmin - ihan kirjaimellisestikin kun alkuun käsittämätön aksentti alkaa kuulostaa tutummalta.

Olin vähän peloissani, sillä minulle kerrottiin jo haastattelussa ja sitten vielä peri kertaa ennen töiden alkua, että ihmisillä on tapana tulla katsomaan uusia baarityttöjä kuin mitäkin nähtävyyttä. En tiedä, ehkä jotkut ovat tulleet kaljalle ihan vain uteliaisuuttaan, mutta itse en ole huomannut mitään kiusallista pällistelyä. Pieni turhamainen minäni jopa vähän nauttii siitä, että ihmiset tuntuvat olevan minusta ja kotimaastani aidosti kiinnostuneita, vaikka tuhannetta kertaa "mistä olet kotoisin" kysymykseen vastaaminen tuntuu työläältä.

Liikenneruuhka outbackissa, papukaijoja on joka paikassa!

Siinä siis tunnelmia kahden viikon jälkeen! Kun lähdin Perthistä, kaverit olivat laittamassa vetoa pystyyn kuinka kauan kestän. Ai mitenniin mua ei voi kuvitella farmareiden keskelle. Pakko myöntää että kaksi viikkoa on kuten mainittu tuntunut aika pitkältä, mutta täällä pysytellään vielä jonkin aikaa. Vaikka löpisin paljon uusista kokemuksista naminamibumtsibum on kyllä suurin motivaattori raha. Asuminen ja ruoka ovat siis ilmaisia ja päälle tulee palkka. Palkka ei sinänsä mitenkään päätä huimaa, mutta verrattua kaupungissa työskentelemiseen etuna on että sama summa tulee viikoittain, eikä tarvitse jännätä riittääkö tunteja vai ei. Lisäksi luonnollisesti täällä ei oikeen saa rahaa tuhlattua. Säästöjä tarvitaankin seikkailun seuraavalla etapilla, jonka buukkasin tässä pari päivää sitten. Siitä tulee muuten niin eeppinen että huhhuh!

xoxo Outback Girl

End of an era

"Life begins at the end of your comfort zone." Noin yleisesti en niin hirveästi perusta kaikenlaisista mietelauseista, mutta tuo kolahtaa. Tosiaan kuten viime postauksessa kirjoittelin, kaikki oli täällä Perthissä hyvin. Vähän liiankin hyvin. Olin taas kerran muutamassa kuukaudessa rakentanut nollasta oman mukavuusalueeni toiselle puolelle maailmaa. Ja tämä mukavuus alkoi ahdistaa. Mulla on todella levottomat jalat ja aloilleen asettuminen on aika vaikeaa. Jos ei olisi mitään viisumirajoitteita, varmaan olisin hengaillut täällä vielä ainakin puoli vuotta. Mutta. Nyt tunsin että on aika liikkua eteenpäin ja olen jopa ylpeä että näissä olosuhteissa - kun koko maailma on avoin - jaksoin olla aloillani jopa kolme kuukautta.

Olin jo aiemmin miettinyt ajatuksen tasolla mahdollisuutta kaupungin jättämisestä. Joululoman jälkeen kävikin ilmi, ettei mulle enää riittänyt tunteja kahvilasta koska en ole baristataitoinen. Tämä oli selvästi merkki tehdä jotain uutta. Hetken mielijohteesta laitoin eräänä sunnuntai-iltana hakemuksen motelliin keskelle-ei-mitään ja maanantaina mulla olikin jo haastattelu. Parin mutkan kautta varmistui, että lähden tosiaan kokemaan ihan sitä aitoa Australiaa 600 asukkaan kyläpahaseen autiomaahan. Vähän on jo kaduttanut, että mihin olen taas itseni laittanut. Kuitenkin ajattelen, että huonokin kokemus on parempi kuin paikalleen jumahdus.

Eli saa nähdä, milloin seuraavan kerran meikästä kuuluu, kun ei tosiaan mitään hajua miten esim netti siellä pelaa.

Ups, tämä postaus piti julkaista jo kaksi viikkoa sitten mutta napin painaminen taisi unohtua. Nyt on siis kaksi viikkoa täällä korvessa takana ja hengissä ollaan! Kokemus on hyvin mielenkiintoinen ja lisää kuulumisia pian luvassa!

Päivä kanssani: Australia edition

Miten sä oikeastaan kulutat päiväsi siellä? Tässä vastaus kaikille ketkä sitä ovat kyselleet! Tämä oli siis yksi päivä ennen uutta vuotta kun ei ollut muuta ihmeellistä ohjelmaa kuin iltatyö hostellilla.

6:00 Herään siihen, kun huoneessani olevat tytöt alkavat rapistella muovipusseja ja pakata (=möykätä). Viime aikoina huoneessamme on ollut lähes pelkästään long term -porukkaa, jotka eivät välttämättä aina ole ihan hiljaa, mutta kaverit eivät käy samalla lailla hermoille. Myöhemmin kuulen kun kaverini sanoo kollegalleni respaan että voisiko vähän katsoa mitä porukkaa meidän huoneeseen laitetaan haha :D

8.30 Laitoin herätyskellon soimaan ihan muuten vaan, sillä en halua tuhlata päiviä nukkumiseen. Siitä huolimatta väsyttää ihan sairaasti (ok myönnetään joulun pitkän kaavan mukaan viettäminen tuntuu yhä) ja torkuttamiseksi menee.

9.30 Muutama torkku myöhemmin nousen vihdoin ylös. Fail! Vaikka tänään olikin vähän vaikea päästä ylös, rakastan aamuja - varsinkin tällaisia kun ei ole kiire minnekään. Vaikka yleensä olen aika sosiaalinen, aamut on mun omaa aikaa. Aamiaiseksi on puuroa ja kahvia, ihan kuin Suomessakin (on muuten ikävä suomalaista puurovalikoimaa!) Aamiaisen syön yleensä facebookkia, blogeja ja uutisia selaillen.

Todella esteettinen aamupalakuva

11.30 Hups, mihin tää aika katoaa. Lämpöä on noin 40 astetta, mutta jotain tekemistä olisi kiva kehittää. Kaveri ehdottaa uima-altaalle menoa, hell yes! Sovitaan treffit parin tunnin päähän.

Ei mitään hajua mihin seuraavat pari tuntia katosi. Yleistä hengailua ja järjestelin myös oman nurkkani kaaoksen. Kun tilaa on niin vähän, tykkään pitää vähät tavarani järjestysessä. Tästä huolimatta tavarat on aina hukassa. Siksi pakkaaminen uima-altaalle kestää hieman.

13.30 Uima-allas ei siis ole mikään pieni lätäkkö, vaan eräässä urheilukeskuksessa sijaitseva erittäin mukava alue, missä on pari allasta sekä matkan uimiseen että lillumiseen. Sinne on parin kilsan kävelymatka, joka tänään tuntuu samalta kuin maratonin  viimeiset kilometrit. Tuntuu kuin kävelisi huonosti lämmitetyssä saunassa ja hiki virtaa pelkissä liikennevaloissa seisomisesta. Valitsin myös tyhmästi mustat ballerinat, ja ne alkavat poltella jalkojani. Ymmärrän, mikseivät aussit noin yleisesti harrasta hirveästi kävelyä.

14.00 Aah perillä. Ennen altaalle menoa istun hetken kuivaamassa hikeä ilmastoidulla kassa-alueella. Kaveri, kenet alunperin sovin tapaavani ei ole tullut vielä paikalle, mutta törmään tuttuihin ja liityn heidän seuraansa. Mulla on ollut vähän kriisi siitä, miten pieneltä tää kaupunki on alkanut tuntumaan. En siis tunne mitenkään ihan älyttömästi porukkaa täältä, mutta tuntuu että joku kerta kun lähtee kaupungille/baariin/ruokaostoksille/kirjastoon/rannalle/whatever aina törmää tuttuihin. Tämä tietty luo kotoista tunnelmaa, mutta on alkanut tuntumaan hukkaanko aikaani tässä paikassa katsellen samoja maisemia ja samoja naamoja. Vaikka kivoja naamoja toki onkin. Noh ei siitä sen enempää. Vähän myöhemmin myös kaverini saapuu paikalle ja iltapäivä kuluu nopeasti rusketusta parannellessa, altaassa viilentyessä ja tietty tyttöjen juttuja jauhaessa.

16.30 Mun pitää olla viideltä hostellilla töissä, joten tuskien kävely on edessä jälleen. Tällä kertaa sentään on seuraa. Meinaa käydä nolosti, kun kaveri lähtee eri reittiä ja ajattelen että se on nopeampi tie ja seurailen vain. Jossain vaiheessa kaveri kuitenkin sanoo että "niin mä jään nyt tähän mutta sähän tiiät missä me ollaan ei oo pitkä matka moikka". Shit, olisin voinut kuunnella kun hän oli kertonut ettei tulee samaa matkaa perille asti koska en todellakaan tiennyt missä ollaan (mun suuntavaistoista olisi varmaan useammallakin kanssani reissanneelta jotain kommentoitavaa...) Kiitos siis älypuhelimille ja karttasovelluksille! Matkalla yritän ottaa selfieitä tätä postausta varten mutta kun katson kuvat perillä muistan miksi en koskaan ota selfieitä......

17.00 Täydellinen ajoitus. Jos joltain on siis mennyt ohi työskentelen hostellimme respassa muutamana iltana viikossa majoitusta vastaan. Aloitan vuoroni tuttuun tapaan pääsemällä kartalle mikä on tilanne ja mitä ehkä illalle on odotettavissa. Hoidan pari pientä hommaa.

17.20 Missä kaikki on? Kaikki yleiset tilat ovat täysin tyhjiä. On kaikesta altaalla makaamisesta vähän nälkä ja lämmitän lautasellisen kasvissosekeittoa (yksi syy minkä takia en haluaisi muuttaa täältä pois on että meillä on täällä blenderi). Joulu meni sen verran läskiksi kirjaimellisesti, että olen päättänyt nyt syödä pari päivää terveellisesti ennen uuden vuoden juhlintoja.

17.40 Hmmm. Joku on jättänyt free food hyllyyn leipää ja maapähkinävoita. Kasvissosekeittohan on niin kevyttä että jos tän kerran......

17.42 Äh ihan todella tyypillistä kun olen saanut leivän väsäiltyä ja pääsen ottamaan ensimmäisen haukun illan ainoat sisäänkirjautujat saapuvat. Suu täynnä leipää toivotan vieraat tervetulleeksi ja kirjaan heidät sisälle. Respana oloon kuuluu paljon muutakin kuin sisäänkirjaukset, mutta tämä on ehdottomasti suosikkiosuus työstäni. On niin siistiä nähdä kaikkialta maailmasta tulevia ihmisiä.

18.00 Uudet vieraat saatu asettumaan kodiksi. Missä kaikki edelleen on! Tähän aikaan yleensä kirjoitan blogia tai surffailen netissä toimistossa, mutta tänään siellä on niin kuuma että päädyn katsomaan telkkaria. Osaan muuten varmaan pian ulkoa kaikki Frendien ja How I Met Your Motherin jaksot (yksi syy minkä takia harkitsen paikkakunnan vaihtoa asap).

Loppuilta kuluukin hengaillessa, ihmisten kanssa jutellessa ja satunnaisia työtehtäviä hoitaessa. Valitettavan suurin osuus iltarespan työstä on lapsenvahtina olemista. Asia mikä itseäni käy eniten hermoon on tiskit. Mun pitää illan päätteeksi tiskata kaikki astiat, joita vieraat ei syystä tai toisesta oo tiskannut. Luonnollisesti ei kiinnosta siivota toisten jälkiä joten välillä pitää oikeasti vahtia kuka jättää sen pannun likaisena ja käskyttää tiskaamaan. Olenkin saanut pojilta, keitä joudun käskyttämään hieman useammin lempinimen erään aika tiukkiksen itävaltalaisen mukaan... Tästä on koitunut pari kiusallista tilannetta, jos olen asiallisena vastaanottovirkailijana kirjannut ihmisiä sisälle ja sen jälkeen he näkevät keittiössä kun pojat huutavat kuorossa epäasiallisia tervehdyksiä yhtä epäasiallisilla käsieleillä varustettuna tuohon lempinimeen liittyen.... Lisäksi vahdin, ettei kymmenen jälkeen pidetä liikaa melua ja muutenkin käyttäydytään ihmismäisesti. Tämä on kyllä oikeesti välillä tehnyt mun elämästä hankalaa, kun on joutunut useampaan otteeseen pyytämään ihmisiä pitämään turpansa tukossa, eivätkä he ymmärrä että teen sen koska se on mun duuni enkä siksi että olisin ihmisenä vaan tosi niuho.

23.00 Freedom! Olenhan ollut niin ahkera haha. Toimiston ovi kiinni. Hengailen vielä vähän aikaa kuistilla muiden kanssa. Ihankuin tässä ei tälle päivälle olisi tarpeeksi hengailtu.

00.00 Nukkumaan!

Nyt ois tietty kiva lohduttaa kaikkia Suomen kylmässä oravanpyörässä rämpijöitä, ettei se elämä täällä ole pelkkää uima-altaalla makailua ja hengailua. Rehellisesti silloin kun on vapaata päivätyöstäni kahvilassa (harmillisesti kiinni kaksi viikkoa nyt pyhien aikana) tämä on hyvinkin tyypillinen päivä. Joskus uima-altaan tilalla on ranta tai kuntosali, mutta pääsääntöisesti elämä on aika leppoisaa kyllä. Kuten aikaisemmin sanoin maa on vähän poltellut viime aikoina jalkojen alla ihan sen takia, että olen ollut vähän tylsistynyt, mutta ehkä pitäisi sittenkin nauttia tästä helposta elämästä täällä.

Joulu Australiassa: same same but different

Mitä tulee, kun otetaan joulun perusjutut ja siirretään ne hellelukemiin? No jotain aika tosi huikeeta! Tältä näytti siis jouluni tiivistetysti:

[x] Yhdessäoloa
[x] Joululauluja
[x] Joulukuusi
[x] Suklaaähky
[x] Liikaa ruokaa noin ylipäätään
[ ] Lunta
[ ] Joulupukin kuumalinja
[x] Kylmää kaljaa bikinit päällä

Keskustan joulukuusi....

Tämä oli mulle neljän vuoden sisällä kolmas joulu, jonka vietän poissa kotoa. Joulun olemassaolon on siis enemmän tai vähemmän unohtanut. Kaupungissa on toki ollut massiiviset joulukoristeet jo lokakuussa saapumisestani lähtien, mutta on ollut todella vaikea asennoitua siihen että on joulukuu (tosin mitä olen kuullut ei se joulumaisema taida sen kummoisempi Suomessakaan olla?). Eipähän ainakaan ole mitään stressiä, enkä missään vaiheessa pahemmin ajatellut miten aion pyhät viettää. Onneksi ei tarvinnutkaan, sillä päätettiin järjestää kunnon joulubileetpäivällinen täällä hostellilla. Satunnaiset matkailijat ovat nimittäin ilmeisesti asettuneet hiljentymään joulun viettoon, joten hostellissa on ollut lähes pelkästään meitä long term -asukkaita.

...Ja meidän joulukuusi :D

Jälkeenpäin olen kyllä hyvin vaikuttunut millainen tilaisuus saatiin tän sekalaisen porukan kanssa aikaan. Kerättiin kaikilta pieni kolehti, ja ruokalistalla oli esimerkiksi italialaisten risottoja, saksalaista Spätzleä ja australiasta jälkkäriä pavlovaa. Mun keittiötaidot on täällä yleinen vitsin aihe ("taasko sä syöt tota samaa mössöä!?") joten edustin Suomea ruokapuolella pilkkomalla tomaatit, sipulit ja kesäkurpitsat. Tunnelma oli eniten kohdallaan, kun uhrasin kokkaustaidottomana paikkani autossa ruokakauppareissulla, jäin ottamaan aurinkoa ja odottamaan muita. Aikamoiset flashbackit lapsuudesta kun odotti joulupukkia, joka ei ikinä tuntunut saapuvan. Porukalla siis meni lähikaupassa noin 3,5 tuntia.

Jee sain pomoilta suklaata!

Sitten laitettiin radiosta raikaamaan Mariah Careyn All I want for Christmas is you ja alettiin kokkailemaan. Samalla laittauduttiin tyttöjen kanssa näteiksi. Jossain vaiheessa Mariah Carey vaihtui kitarajamitteluun ja porottava aurinko lämpöiseen iltaan. Juteltiin kaikkien erilaisista joulutraditioista ja naurettiin hirveästi.

Valitettavati illasta ei ole sen enempää julkaisukelpoista kuvamateriaalia. Oli kyllä niin kiva päivä! Asiaan kuului tietenkin seuraavana aamuna syödä aamiaiseksi tähteeksi jäänyttä jälkkäriä sulaneen jäätelön kanssa ja maata myöhemmin suklaakoomassa leffoja katsellen.

Myöhäiset jouluterveiset täältä!

Onko joku muu kellä oli vähän erilainen joulu?

On niin helppoo olla onnellinen

Käsi pystyyn, jos sinua otti päähän tänään joku asia. Me suomalaiset olemme tunnetusti melankoliaan ja pessimismiin taipuva kansa. Liian usein tulee itsekin mietittyä kaikkia asioita, jotka ovat huonosti. En tiedä onko tää aurinko ja rennot aussit pehmentänyt mun pään, mutta viime aikoina olen saanut itseni kiinni positiivisista ajatuksista. Useinkin. Miten onnekas olenkaan, kun kaikki on järjestynyt täällä niin hyvin. Yksin matkustaessa mahdolliset vastoinkäymiset korostuvat, mutta onneksi ei ole pahemmin sellaisia tarvinnut kärsiä. KOPKOP. Laitetaan siis hyvä kiertämään ja tässä vähän listaa asioista, jotka on nyt hyvin.

Kaksi mukavaa työpaikkaa
Tosiaan kuten aiemmin mainitsinkin, reppureissaajia on täällä mahdollista työnantajien puolesta kohdella kuin roskaa, sillä työnhakijoita on niin paljon. Samasta syystä ei ole mitenkään itsestäänselvää ylipäätään saada mitään duunia. Kuten aikaisemmin kerroin työstäni hostellilla pidän aivan sairaasti, mutta olen alkanut myös viihtymään kahviladuunissani. Ilon aihe on myös, ettei tasapainottelu kahden paikan välillä ole tähän mennessä ollut mitenkään raskasta, koska tunnit asettuvat niin kivasti ja niitä on täsmälleen sopiva määrä. Päinvastoin tuntuu että energiaa on vapaa-aikanakin hirveästi! Lisäksi tulen työkavereiden ja pomojeni kanssa erinomaisesti toimeen. Työ yleensäkin vie niin paljon tunteja arjesta, niin tuntuu lottovoitolta ettei elämä ole minuuttien laskemista vapaapäivään.

Yksi mukava koti
Olen tässä vuosien varrella majoittunut jos jonkinmoisen katon alla ja myös jakanut elintilani aika monenlaisten tyyppien kanssa. Esimerkiksi vaihdossa Wienissä tähdet eivät olleet niin hyvässä asennossa, vaan päädyin jakamaan huoneen (kyllä, huoneen ei asuntoa) vähän pimeän ranskalaisen tytön kanssa. Tyyppi oli myös vaihdossa, mutta puhui kirjaimellisesti aamusta iltaan ja illasta aamuun poikkiksensa kanssa skypessä. Ja poikkis oli myös Shanghaissa vaihdossa, wtf, tosi kiva kokemus varmaan kummallekin. Mutta niin, vaihdon lopussa olin asumusjärjestelyn suhteen ihan hermoraunio.  Kyllä ihminen kuitenkin tarvitsee omaa tilaa edes joskus vaikka olisi kuinka kerran-elämässä tilanne ja aina kun olin kotona tunsin oloni kolmanneksi pyöräksi jonkin pariskunnan kotona, kiusallista. Niinpä ajatus hostellielämästä pelotti. Täällä kuitenkin olen viihtynyt ihan sairaan hyvin ja tuntuu aidosti kodilta. Asiaan vaikuttaa varmasti se, että tilaa hengailla on enemmän kuin se pieni kämppä, Samoin kun suurin osa ihmisistä tulee ja menee, on ihmisjoukon keskellä helpompi olla "omassa" rauhassa, kun ahdistavassa tilanteessa, kun jakaa muutaman neliön jonkun toisen kanssa.

Monta mukavaa ihmistä ympärillä
Kun Suomessa kerroin lähteväni matkustamaan yksin, monet ihmettelivät, enkö tule yksinäiseksi. Voin kertoa, että yksinäisempi olin silloin kun asuin yksin Suomessa, vaikka läheiset ihmiset olivatkin siellä. Kaikki matkailijat taitavat olla enemmän tai vähemmän samanhenkistä porukkaa, joten uusiin ihmisiin tutustuu helposti ja taisin jossain aikaisemmassa postauksessa kirjoittaakin että ystävyyssuhteet kehittyvät reissussa nopeammin. Hostellissa on kiva olla, kun ei erikseen tarvi sopia tapaamista kenenkään kanssa, vaan seuraa on aina tarjolla. Kiitos silti myös teknologista, joka sallii avautumispuhelut toiselle puolelle maailmaa silloin kun ei halua uusille tuttavuuksille ihan kaikkea vuodattaa.

Tuossa nyt taisi olla isoimmat, mutta sitten on myös pienempiä arjen iloja

Täydellisesti kypsynyt avokado ja täydellisesti keittynyt kananmuna

{

Kun liikennevalot vaihtuu vihreäksi juuri oikealla hetkellä kun on vähän kiire

{

Puhtaat lakanat

{

Lukitsit itsesi ulos mutta huoneessa oli joku päästämässä sisälle

{

Treeni lähes tyhjällä salilla

{

Hyvä osuma Bubble shooterissa (hei jotenkin se aika pitää töissä kuluttaa)

{

Kun muistaa hyvän biisin piiitkän ajan takaa ja kuuntelee sen

{

Kun bussi tulee pysäkille juuri sillä hetkellä kuin sinäkin

{

Hyväntuoksuinen shampoo free stuff -hyllyssä

{

Kun käy kirjastossa ja löytää vapaana juuri ne kaksi kirjaa mitä oot hirveesti halunnut lukea

{

Kun on aikaa lukea niitä kirjoja

{

Kun huomaat miten luontevasti "lovely" lipsahtaa suustasi

Alussa pyysin nostamaan käden pystyyn, jos joku asia otti päähän. Varmaan aika moni ajatteli vähintään yhtä asiaa silloin. Nyt haastankin laskemaan käden alas ja miettimään vähintään kolme asiaa, jotka tekivät tästä hyvän päivän!

Halutessaan saa jättää kommentin kivoista asioista (ps. kommentit blogiin on myös edelliseen positiivisuuslistaan lisättävä asia)

Pingviinijahdissa hiekkarannalla

Pliis kertokaa etten ole ainoa, jonka mielikuva pingviineistä kiitos piirrettyjen ja Aku Ankan on se että ne asuu igluissa, ovat ihmisen kokoisia ja laskevat huvikseen jääliukuja. Niinpä kun kaveri soitti vapaapäivän aamuna, että lähdes kattomaan pingviineitä, luulin olevani vielä unenpöpperössä. Kävi ilmi, että Perthin lähellä on saari, jolla elää pingviineitä. Olisi nukuttanut hirveästi, mutta koska en keksinyt ainuttakaan tarpeeksi hyvää tekosyytä, ei muuta kun pingviineitä bongailemaan.

Tuolla taustalla näkyy luovasti nimetty Penguin Island

Australia on maa, joka on mukava yksityisautoilijoille. Kirosin aika monennetta kertaa omaa rattipelkoani luontoystävällisyyttäni, koska matka julkisilla tuonne oli ihan puuduttavan pitkä. Taas leikittiin Suomenlinnaa pienellä lauttamatkalla. Saari ei ollut mitenkään lumoavan kaunis Rottnest Islandin jälkeen, mutta nautin siitä, että pääsin jälleen pois kaupungista. Taidan kuitenkin olla vähän maalaistyttö pohjimmiltani ja hiljaisuus tuntuu ihanalta. 

Minikokoisella saarella ei ollut mitään palveluita, eikä luonnollisesti liikennettäkään. Ainoa rakennus oli muutaman pingviinin kotina toimiva "Discovery Center", jossa pääsi myös seuraamaan pingujen ruokintaa. Itse en ole yhtään eläinrakas ihminen. Silti en tippaakaan pidä nähtävyyksistä, jossa eläinten ainoa tarkoitus on viihdyttää turisteja. Siksi en ollut kyseisestä showsta kovinkaan innoissani... Kävi kuitenkin ilmi, että kaikki keskuksessa asuvat pingviinit ovat siellä, koska niitä ei syystä tai toisesta voida vapauttaa luontoon. Ihan kuin Heinolan lintutarha siis (maailman hienoin paikka) eli ei voi olla paha. Kaikilla ruokittavilla pinguilla oli oma tarinansa. Esimerkiksi oli kaksi pingviiniä, jotka olivat kovasti pesänrakennuspuuhissa - pesään ei vaan tullut kolmatta jäsentä, koska ne olivat kummatkin miehiä. Sitten he olivat sijaishautoneet jotain hylättyä munaa ja kasvattaneet kelpo pingun siitä awww. 

Jos vierailee saarella, kannattaa kyllä pistäytyä tuossa ruokinnassa vaikka se kaikesta huolimatta vähän kiusallinen sirkus olikin. Nimittäin vaikka minikokoisella saarella kuulemma asuu noin 1200 villiä pingviiniä, niitä ei välttämättä bongaa kun eivät ole samanlaisia ihmisistä nauttivia julkkiksia kun Rottnest Islandin quokkat. Me kierrettiin pari tuntia saaren luontopolkuja, eikä nähty ainuttakaan. Sen sijaan nähtiin miljoona lokkia, voin kertoa että pelotti aika paljon että joku niistä kakkaa mun päälle. 


Saarella oli aivan jäätävä tuuli, vaikka aurinko porottikin kuumasti. Jossain vaiheessa haudattiin itsemme ihanan lämpöiseen hiekkaan, ihan normaalia :D Toivosta nähdä pingviini luonnossa oli melkein luovuttu, kun joku italiaano (OT siis tää maa on niitä täynnä, tuntuu että englantia hyödyllisempi kieli olisi italia...) vinkkasi yhteen luolaan. Siellä oli sen verran surullisen näköinen pikkukaveri, että rupesi melkein kaduttamaan koko reissu.

Vähän haastetta: etsi kuvasta pingviini

Sitten kun villit pingut oli bongattu, olikin aika ottaa taas rantapäikkärit. Oli siinä sinistä taivasta ja merta katsellessa aika kiitollinen olo, että saan olla täällä. Arjen rutiineissa se nimittäin tuppaa usein unohtumaan. Jatkuvasti paistavaa aurinkoa ja sitä, että saa olla jatkuvasti shortsit jalassa on alkanut pitää itsestäänselvyytenä. Onhan se kuitenkin siistiä, että kenkää hiertää loskan sijasta kasa hiekkaa.

Ainiin muuten jos noista kuvista ei käynyt ilmi, pingviinit olivat enemmän kissan kuin ihmisen kokoisia. Pingviineitähän tosiaan on montaa eri lajia samanlailla kun koira ei ole aina koira. Kyllähän mä sen tiesin. Tietty. Vähän pelottaa, että seuraavaksi selviää, ettei koalat kävelekään kahdella jalalla lauleskellen niinkun Vili Vilperi!

Postikorttimaisemia ja pussielämiä: Rottnest Island

Rakas matkapäiväkirja, eilen kävin postikortissa vierailulla. Olen elämäni aikana muutamat rannat, trooppiset saaret ja näköalapaikat nähnyt. Tässä postauksessa vähän nurisinkin, että olisi kiva päästä useamminkin huokailemaan ääneen että wow. Eilisen reissun aikana en pelkästään huokaillut vaan myöskin hihkuin ääneen, kuinka upea voi paikka ollakaan! Kohteena oli Rottnest Island, joka on nimensä mukaisesti saari puolisen tunnin lauttamatkan päässä Perthistä. Sellanen astetta päheempi Suomenlinna siis. Tosin Suomenlinnan muutaman euron lippuun verrattuna meno-paluu tuonne (pyörävuokrineen, tästä lisää myöhemmin) maksaa kolminumeroisen summan aussidollareita - siis tähän hintatasoon ei vaan totu millään... Tiistaisin saa kuitenkin myös pienemmän budjetin reissaajalle sopivamman diilin, mutta itse olin aina mennyt duunista duuniin. Tällä viikolla tapahtui ihme ja mulle sattui kaikista duuneista vapaata tiistaiksi ja reissuseuraakin löytyi, jes miniloma!

Aika silmät ristissä heti aamusta siis suunta ensin kohti Fremantlen satamaa (jos "Rotto" on Perthin Suomenlinna, on "Freyo" Perthin Porvoo, sellainen söpö mesta). Ei kovin hyvin alkanut matkanteko, kun juostiin ekaan raiteelta lähtevään junaan aika randomilla ja sehän sitten jättikin puolimatkaan... Ehdittiin kuitenkin ja lauttareissun jämptisti organisoitu meininki oli aika hämmentävää kun oli tottunut kaikenlaisiin kiusallisiin aasialaisiin merikyyteihin.

Pienestä saaresta saa parhaiten kaiken irti, kun lähtee kartoittamaan sitä polkupyörällä. Olimme varanneet diilin, johon sisältyi lauttafirman pyörä, jonka sai heti satamasta mukaan. Olin kuullut, että myös paikan päältä saa vuokrattua pyöriä, jotka ovat mukavampia. Itse kuitenkin arvostin sitä, että pyörän saa heti lautasta lähdettyään eikä mene hukkaan kallisarvoista päiväretken aikaa. Eihän se pyörä varsinaisesti mikään tuliterä ollut mutta ei ollut ajajakaan niin samapa kai tuo kun eteenpäin pääsee...

Aluksi oli aika outo fiilis, kun maisemat olivat samankaltaisia kun esim Gilillä, mutta sää oli kuin Suomen kesä: täällä olen huomannut mikä ero on kosteanlämpösellä ja kuivanlämpösellä. Se sama aurinko on muuten yllättävän erilainen täällä puolella maailmaa ja se ihan tosissaan POLTTAA.

Ensimmäiseksi käytiin rannalle pötköttämään unihiekat pois ja kerämään energiaa pyöräilyrupeamaa varten. Hyvin alkanut päivä meinasi päättyä heti alkuunsa, kun rannalla kirmaillessani huomasin lasipullonpohjan (sellanen missä on terävät törröttävät reunat) noin sentin päässä jalanpohjastani. Siis pisti niin vihaksi, kun saatanan ihmiset on joskus niin helvetin välinpitämättömiä. Aussiauringon voimaa sai myös vähän testailtua, kun aamukympiltä sai vartissa komeat shortsirusketusrajat (nolot). Vesi oli harmiksi ihan liian kylmää uimiseen (kyllä, jopa tälle suomalaiselle).

Biitsipysähdyksen jälkeen kuluikin muutama tunti toinen toistaan upeammissa maisemissa pysähtyen ja kuvia räpsien (omasta mielestäni vähempikin räpsiminen olisi tosin riittänyt...). Rottnest Islandilla ei tosiaan ole ollenkaan yksityisautoja, joten suurin uhka liikenteessä on muut turistit, varsinkin sinne tänne poukkoilevat lapset. Maasto on jonkin verran mäkinen, joten onneksi tuo päivä ei ollut ihan törkeän kuuma niin jaksoi polkea. Mutta siis ne maisemat, antaa kuvien puhua puolestaan vaikka niistäkään ei ehkä ihan täysin välity kuinka upeaa tuolla oli. Vesi oli kirkkainta mitä oon ikinä nähnyt ja se lainehti niin monissa turkoosin ja sinisen väreissä.

Rottnest Island on tunnettu paitsi maisemista, myös tuollaisista pikkukavereista. Quokka (wikipediasta selvisi että suomeksi lyhythäntäkenguru) on tuollainen omalaatuinen pussieläin, eikä niitä käsittääkseni elä villinä missään muualla kuin tuolla. Ne oli kyllä hämmentäviä otuksia: näyttivät kanin ja rotan risteytykseltä, mutta hyppivät pystyasennossa kuin minikengurut. Raukat taisi olla vähän väsyneitä kaikkeen julkisuuteen, koska vaikka muuten ne olivat superkesyjä, oli melkein mahdotonta saada niitä kunnon kuvaan. Kaveri yritti varmaan puoli tuntia ottaa selfietä quokkan kanssa (...) tuloksetta :D Pari kertaa tuli kyllä uudelleen saatanan ihmiset helvetti -fiilis, kun jotkut selkeästi kohtelivat eläimiä kuin pehmoleluja ja räpsivät kuvia työntämällä kameran niihin kiinni. Itse viihdyin paremmin pienen etäisyyden päässä.

 

Jossain vaiheessa pidettiin vielä toinen rantamötkönmyy-hetki. Vähän seikkailemalla löytyi kivien keskeltä ihan privaatti laguuni. Parit sydämentykytykset koettiin kun kaveri sanoi nähneensä käärmeen ja sitten piti kiipeillä melkein pystysuoraa seinää ettei tarvinnut kävellä polkua takaisin. Jossain vaiheessa ajattelin, että ympäristössä on jotain aika omituista, mikä häiritsee. Sitten tajusin, että se oli hiljaisuus. Paitsi että asun kaupungin keskustassa, asun myös hostellissa, joten tuota ääntä en ollut kuullut pitkään aikaan. Vaikka saari vetää paljon turisteja, monin paikoin ei näkynyt ketään muita ihmisiä kun kaikki olivat pyörineen levittäynyneet ympäriinsä.

Yksi seikkailu koettiin vielä paluumatkalla. Lautassa tuli kuulutus, että ensimmäinen pysäkki on Fremantle ja sitä seuraava Perth-jotain-jotain. Yksi meidän seurueesta sai kuningasidean, että pysytään vaan kyydissä Perthiin asti, niin on lyhyempi matka kotiin (lautta on siis kalliimpi Perthistä kuin Freyosta, breaking the law). Luonnollisesti kukaan ei ollut kunnolla kuullut mitä kuulutuksessa sanottiin, mutta Perth mainittu. Eikä sekään että yhtä muuta ihmistä lukuunottamatta kaikki jäivät Fremantlessa pois soittanut mitään hälytyskelloja. Kävikin sitten ilmi että Perth-jotain-jotain ei ollut lähelläkään Perthiä, vaan keskellä isoa teollisuussatamaa. Hups. Voin kertoa että tuossa vaiheessa oli aika kova väsymys, nälkä ja kun aurinko ei enää paistanut tuli myös tosi kylmä, mutta silti vähän nauratti meidän kaikkien tyhmyys. Karttasovellus kertoi, että lähimmälle juna-asemalle olisi 4 km matkaa. Noissa olosuhteissa se  olisi yhtä hyvin voinut olla 40... Eipä kuitenkaan ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa, kun pistää jalkaa toisen eteen (backpacker EI soita taksia). Ehdittiin kävellä varmaan vartin verran, kun auto pysähtyi ja kuskina ollut karu satamatyöläinen avasi ikkunan ja ihmetteli että wadap. Miehen nimi oli Chris, hän oli kiiwi ja asunut Perthissä 12 vuotta. Hän kertoi, että satamassa kaikki työläiset ovat kiiwejä, koska aussit ovat liian laiskoja tekemään kunnon töitä. Chris heitti meidät juna-asemalle ja toivotti hyvät illanjatkot. Osoitus siitä, että täällä arkipäivän hyvät teot ovat vähän eri luokkaa kuin Suomessa. Jos joku olisi tehnyt saman Suomessa, siitä olisi ensin kirjoitettu facepäivitys, joka keräisi miljoona tykkäystä ja jakoa ja sitten Chrisiä oltaisiin haastateltu Ilta-Sanomiin ja hän olisi saanut mitalin presidentiltä.

Päivästä jäi käteen paitsi iso kasa kuvia ja törkeä väsymys, myös upeat aurinkolasirusketusrajat, classic. Vielä tänäänkin on ollut kova väsy kaikesta pyöräilystä ja auringosta, mutta oli kyllä sen arvoista. Jos siis joku joskus on lähelläkään Perthiä, älkää missään nimessä jääkö tylsään kaupunkiin vaan lähtekää tänne!