keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Auringonlaskuhumala: Kuta ja Sanur

Gilien jälkeen suuntasin takaisin Balille. Viihdyin tuolla paratiisisaarella erinomaisesti, mutta halusin nähdä muitakin paikkoja rajallisten päivieni aikana. Päädyin Sanuriin, koska se oli sopivasti puolimatkassa lentokentälle. Näin jälkiviisaana olisi kannattanut viettää tuo yksi jäljellä oleva yö Lombokilla tai esimerkiksi Gili Airilla. Sanuria kuvailtiin netissä mukavaksi perhekohteeksi, ja sitä se olikin. Boring! (Myös jälkiviisaana voisi ihmetellä miksi ihmeessä olen mennyt lähellekään mitään, mitä voi kuvailla sanalla lapsiystävällinen) Positiivista oli kuitenkin, että tunnelma oli rento, eikä katukuva ollut niin pahasti täynnä kaupusteljoita ja muuta rasittavaa.

Kuulin just yksi päivä työkaverilta, että Balin parhaat paikat on pohjoisosissa. Näin olin itsekin käsittänyt, mutta mun reissuaikataulu ei antanut myöten lähteä sinne asti. Eli jos tätä lukee joku, kuka etsii matkavinkkejä Balille tästä blogista selviää ainakin, mihin ei kannata mennä äksdee. (Oli kyl huikeeta joka tapauksessa!)

Sanurissa oli pitkä rantabulevardi, jossa oli kieltämättä ihanaa käydä lenkillä (ei tarvinnut juosta hiekassa eikä liikenteen keskellä). Rannassa oli vieri vieressä toistaan komeampia resortteja, joten en tainnut olla ihan tämän paikan kohderyhmää. Oikeastaan mitään muuta kuin ranta koko mestassa ei näyttänyt olevan. Illalla koetin etsiä yömarkkinoita, mutta karttasovellukseni taisi olla sen ainoan kerran väärässä ja päädyin vaan kävelemään vilkkaan autotien ei niin vilkasta ja pimeää reunaa myöten. Yksin. Oli muuten eka kerta koko reissun aikana kun oikeasti vähän pelotti, varsinkin kun hullu koira lähti perään hetkeksi. Olisin kyllä saanut seuraa yhdestä pelokkaasta saksalaistytöstä, mutta joskus vaan pitää olla hetki ihan omassa seurassa. Kävi kyllä sääliksi sitä tyyppiä, hän kun oli ensimmäistä kertaa Aasiassa ja silmät pyöreinä ihmetteli, miten on shokissa siitä miten taksikuski kurvailee ja siitä ettei lähiravintolasta saa makaronia. Aww. Kyseinen ilta oli muuten mun synttärit ja onnittelin itseäni ostamalla jäätelön. (Onneksi mun elämä ei nyt oikeesti oo ihan noin ankeeta, synttäreitä oltiin juhlistettu asiaankuuluvammin jo Gileillä ja siinä muuten myös syy miksi olin epäsosiaalisella tuulella haha). Ei iskenyt ikäkriisiä edes, lähinnä mietin kuinka siistiä on että vuosi sitten en todellakaan osannut arvata missä tulen vuoden vanhemmaksi, samoin on suuri arvoitus missä täytän 25 ensi vuonna. Hih.

Sitten olikin aika suunnata Kutalle viimeiseksi yöksi ennen lentoa Australiaan. Taksimatka oli aika kiusallinen kun kuski kysyi, että mikä mussa on vikana kun mulla vielä 24-vuotiaana ei ole lapsia... Kuta olikin sitten karsea paikka, vaikka majoitun siitä vähän kauempana lentokentän vieressä. Rantakadut olivat ihan täynnä länkkäriruokaa ylihintaan myyviä ravintoloita ja aggressiivisia krääsäkauppiaita. Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti viettää yhtä yötä pidempään siellä, mutta jokaisella tietysti makunsa. Auringonlaskut olivat toki täälläkin hienoja. Vietinkin viimeisen iltani tuolla mantereella ihan lentokentän kupeessa olevalla rannalla katsellen kun lentokoneet laskeutui mustina varjoina aurinkoa vasten, se oli ihan mukavaa. Kun takana oli kuukauden verran Aasia-elämää olin kuitenkin jo ihan valmis siirtymään eteenpäin. Odotin arkea. Odotin sitä, että lautaselle saa jotain muutakin kuin riisiä tai nuudeleita ja sitä että kadulla saa kävellä ihan rauhassa ja etenkin sitä että asiat hoituu ilman hirveetä sähläystä.

Ja hahaa, jos klikkasit otsikkoa siinä toivossa että täältä löytyisi hauskoja kännistooreja niin väärin! Otsikko tulee siitä, että Aasiareissun vikoina päivinä fiilis oli vähän sama kun bileiden jälkeen pikkutunneilla: takana on paljon hauskoja hetkiä, mutta jossain vaiheessa on yksinkertaisesti aika mennä nukkumaan. Siis tässä tapauksessa vaihtaa auringonlaskujen tuijottaminen työntekoon.

Nyt reilun kuukauden täällä Ausseissa viettäneenä on melkein ikävä kaikkea sitä hirveetä sähläystä. Seuraavassa postauksessa pääsenkin sitten jo kertomaan miten elämä täällä kenguruiden maassa on lähtenyt rullaamaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti