#vainautiomaajutut

Täällä Australian maaseudulla eläessä tulee päivittäin vastaan wtf-hetkiä. Varsinkin ekat viikot luulin ajoittain olevani piilokamerassa. Moni kun on ollut utelias millaista elämä täällä on, tässä randomisti mieleen tulevia juttuja. Näitä olisi varmasti lisääkin mutta osasta on ehkä tullut niin arkipäivää etten enää edes kiinnitä huomiota :D Tiedät siis olevasi Mukinbudinissa kun...

 ...pitää ostaa uusi sim-kortti, sillä ainoastaan yhdellä operaattorilla on alueella kuuluvuus
...käyt juoksulenkillä, joka kulkee noin 300 m asutuksen keskellä ja sen jälkeen kaksi ihmistä tulee työpaikallesi kommentoimaan miltä näytit juostessasi
...lenkillä ei voi käydä pimeällä sillä katuvaloja ei ole kuin yhden lyhyen tien varrella
...yleensä lenkillä ei voi käydä ollenkaan koska aurinko polttaa niin kuumasti että olo on kuin uunissa. Tämä tosin on muuallakin Australiassa

 ...jos joku kysyy miten löytää hotellillenne kerrot että se on helppoa, koska kyseessä on kylän ainoa kaksikerroksinen rakennus
...kysyt paikalliselta nuorisolta miten he kuluttaa aikaansa täällä, vastaus on että juodaan kaljaa ja ammutaan kenguruita
...yrität puhua puhelimessa ystäväsi kanssa mutta vieressä on niin äänekäs parvi papukaijoja että joudut siirtymään sisätiloihin

 ...kävelet ulkona ja ajattelet kuinka ihanan viileältä ilma tuntuu. Mittarissa 37 astetta. Huom tämä oli tosin sen jälkeen kun lämpöä oli ollut joka päivä 40-45 astetta
...lämpöä on vähemmän kuin 30 astetta laitan pitkät housut ja takin päälle
...ihmiset joita et ole koskaan nähnyt tietävät sun nimesi, kuinka kauan olet kylässä ollut ja luultavasti mitä söit eilen päivälliseksi
...päivän jännittävin hetki on itse asiassa yleensä nähdä mitä on päivälliseksi
...ajatte naapurikylään 80 kilometrin päähän koska kaverisi pitää päästä kampaajalle
...kampaaja tietää kaiken mitä tapahtui teidän bileissä kaksi viikkoa sitten
...niin tietävät luultavasti kaikki muutkin 100 kilometrin säteellä

 ...jos baariin tulee joku ketä et tunne nimeltä ihmettelet työkaverisi kanssa kuka se mahtaa olla ja mitä ihmettä se täällä tekee
...ruokatilausta ottaessa ihmiset eivät vaivaudu kertomaan allergioistaan tai erikoisruokavalioistaan, koska he olettavat että ne ovat keittiössä tiedossa. Usein kun kerron kenelle annos tulee ne kyllä ovatkin
...baarissa on musiikkia ainoastaan, jos joku asiakkaista laittaa jukeboksin soimaan
...on enemmän sääntö kuin poikkeus juoda baarissa niin paljon ettei välttämättä pysty kävelemään, mutta sitten ajaa autolla kotiin (huom siis asiakkaat en minä terkkui äiti)
...paitsi silloin kun paikallinen poliisi on paikalla. Ja he ovat onneksi melko usein, koska mistään muualta ei saa kymmenien kilometrien säteellä ruokaa iltaisin
...ruokailun ohessa paikallinen poliisi esittelee mulle kaikki varusteensa ja miten niitä käytetään. Pippurisumute on kuulemma inhottavin
...vietämme sunnuntaita grillaten kaverin farmilla, ja hän kertoo kutsuneensa naapurin myös. Kysyessäni selviää, että "naapuri" on joku kuka asuu "vain" 15 kilometrin päässä

 ...ohi ajaa rekka, jonka perässä on kahdessa kerroksessa lehmiä
...työtehtäviisi kuuluu etsiä ja tappaa kaikki hämähäkit baarista

Yleisesti asia, joka tuli parissa kohtaa esille ja joka jaksaa hämmästyttää päivittäin, on se miten ihmiset tosiaan tietää kaikesta ja kaikista kaiken ja juoruilu on yleisesti lempiharrastus. Olen myös itse pienemmästä kaupungista kotoisin, mutta tämä meininki on kyllä ihan toista luokkaa. En vaan voi ymmärtäää, miten toisten asiat voi kiinnostaa niin hirveästi. Täältä lähtemisessä odotankin vapautta elää elämääni ilman kyyliä.

Yksi matkailun pointtihan on nähdä erilaisia tapoja elää ja näin laajentaa omaa maailmankatsomustaan. En siis edelleen kadu että tulin tänne.

Silti: TJ 16

Ihmiskoe: kaksi kuukautta roskaruokakuurilla

Mitä tapahtuu, kun kaurapuuro vaihtuu sokerimuroihin, kasviskuskus valkoiseen paahtoleipään ja salaatti uppopaistettuun lihaan? Kun työrupeamani täällä outbackissa on ohi, osaan valitettavasti vastata tähän. Täällä keskellä-ei-mitään työskentelyssä diiliin tosiaan kuuluu täysi ylläpito. Onneksi olin aikaisemmin viettänyt vastaavalla konseptilla kesän Saksassa, joten osasin aavistella, ettei täysi ylläpito varsinaisesti tarkoita valinnanvaraa notkuvia buffetpöytiä. Kuten tuosta aloituksesta voi päätellä, olen saanut sopeutua paikalliseen ruokavalioon, joka on yhtä kaukana mistään ravintosuosituksista kuin tämä mesta on sivistyksestä. Otan tämän kuitenkin uutena kokemuksena: maassa maan tavalla ja sitä rataa!

Ranskalaisia pekonilla, juustolla ja kermakastikkeella mmmm. Ruokajuomana limua. Ok myönnetään tää oli vähän spessutapaus normaalisti ei ihan näin överi :D

En missään nimessä voi väittää etenkään näin reissussa syöväni noin yleensä mitenkään esimerkillisesti. Kuitenkin täällä kun olen seurannut ihmisten syömistapoja (juu, olen kyylä), olen erittäin kiitollinen jo kotona opituista perusterveellisistä ruokailutottumuksista. Esimerkiksi minulle on itsestäänselvää, etteivät ranskalaiset ole arkiruokaa eikä limsa janojuoma. Paikallisille taas ne ovat hyvinkin normaali osa lautasmallia. Olen nähnyt, kuinka jo kaksivuotiaan taaperon päivittäinen lounas koostuu lajitelmasta erilaisia uppopaistettuja asioita - minusta se on vähän surullista.

Viime vuosina olen alkanut kiinnittää huomiota ravinnon merkityseen sekä henkisessä että fyysisessä hyvinvoinnissa. Kun pääsen itse vaikuttamaan siihen mitä suuhuni laitan, pyrin kiinnittämään huomiota riittävän proteiinin, hiilihydraattien ja hyvien rasvojen ohella myös muihin ravintoaineisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa mahdollisimman monipuolisesti erilaisia hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä, täysjyväviljaa jne. Tämä on siis tavoite, mutta rehellisyyden nimissä on myös päiviä, jolloin aamupalaksi on jäätelöä ja päivälliseksi nuudeleita. Ero sekä fyysisessä vireystilassa että mielialassa on ruokailuiden osalta onnistuneiden ja vähän vähemmän onnistuneiden päivien välillä kuitenkin todella suuri. Varsinkin kun laadukkaaseen ruokavalioon yhdistää liikunnan, olen mielestäni paljon parempi versio itsestäni.

Mitä siis otsikon "roskaruokakuuri" noin käytännössä tarkoittaa? Meillä on täällä yksi lämmin ateria päivässä ja sen lisäksi sitten (sokeri)muroja tai (sokeri)pikapuuroja ja paahtoleipää kinkulla ja juustolla. Kuulostaa aika vähältä, mutta onneksi annoskoot ovat sen verran isoja että tuosta lämpimästä ateriasta usein riittää myös seuraavan päivän lounaalle paahtoleivän kaveriksi. Lämmin ateria on yleensä jotain lihaa/kanaa/kalaa ranskalaisten/ salaatin/perunamuussin/pakastevihannesten kera. Usein annoksessa on jotain uppopaistettua tai vähintään kasa juustoa tai rasvaista kastiketta. Jos annokseen kuuluu salaatti, siinä on lähinnä tölkkipapuja, -maissia, pari viipaletta kurkkua ja tomaattia - ja myös salaatti on kruunattu juustoraasteella, what :D

Yksipuolisen ruokavalion vaikutus yleiseen vireystilaan ja mielialaan on mielestäni nähtävissä nyt neljän viikon jälkeen. Olo on ns. normaaliin verrattuna vetämätön ja apaattinen. Nälkä tuntuu myös olevan aika usein, kun kaloririkkaita ruokia ei voi syödä määrällisesti niin paljon kuin normaalisti kokkailemiani kasvispainotteisia. Koska ongelma on nimenomaan ruuan ravintoköyhyydessä määrän ollessa kohtuullinen, paino on kai pysynyt suhteellisen samana (vaatteet ei vielä ainakaan hirveästi kiristä haha). Liikuntaa tulee harrastettua myös ihan kiitettävästi. Onneksi täällä on yllättävän hyvä kuntosali, jossa on tullut vietettyä aika paljon aikaa ihan siitäkin syystä, ettei täällä oikeen muutakaan tekemistä ole. Lisäksi täällä on uima-allas, jossa olen pitkästä aikaa käynyt uimassa matkaa. Treenaamisestakin tosin tuntuu olevan poissa sellainen kunnon tekemisen meininki. Se tosin ainakin osaksi saattaa johtua kuumuudesta ja siitä että työt ovat melko fyysisiä ja vievät energiaa, en tiedä.

On tässä kokeilussa kuitenkin jotain hyvääkin. Itselleni haasteellista on aina ollut säännöllinen ateriarytmi, koska töissä tuntini ovat usein vaihdelleet ja tykkään muutenkin pitää arkeni kiireisenä. Täällä taas lämmin ruoka on päivittäin 17.30 ja sen ympärille tulee huomaamatta suunniteltua päivän muut ateriat fiksusti. Lisäksi rutiinia auttaa tismalleen samanlaisena rullaavat työviikot. Epäsäännöllistä syömistä seuraa helposti toinen paheeni napostelu, joka on täällä jäänyt ihan kokonaan pois. Olen aika sokerihiiri ja herkkuihin tulee sorruttua turhan usein ja katson ansainneeni sen kun muuten syön niin hyvin (jepjep). Täällä ei taas tulisi mieleenkään kaiken paskan päälle syödä vielä suklaata.

Matkaillessa ei tietenkään voi noudattaa mitään kovin tarkkaa ruokavaliota, mutta yleensä on kuitenkin mahdollisuus tehdä vähän parempia valintoja. Positiivista tässä on myös, että tämän shokkihoidon jälkeen ei kyllä varmaan tee vähään aikaan mieli mitään roskaruokaa. En malta odottaa, että voin olla syömättä ranskalaisia ja valkoista paahtoleipää! 

Onko joku muu joutunut olosuhteiden pakosta joustamaan omasta ruokavaliostaan?

Vääränlainen juoksijaksi?

Kukapa ei joskus vatvoisi, mitä muut minusta ajattelevat. Itse myönnän sortuvani tuohon aika turhankin usein. Nolo, hävetä ja kehdata ovat toistuvasti osana lauseitani. Tiedostan, että ajatukseni ovat vähän hölmöjä. Niin kuin esimerkiksi silloin kun mietin kehtaanko kirjoittaa juoksuharrastuksestani johonkin noloon blogiin. Kehtaanko ylipäätään sanoa, että harrastan juoksemista? Miksi?

Tässä joitakin juoksijaan usein liitettäviä mielikuvia:

⟡ Solakoita ja rasvattomia ulkomuodoltaan

⟡ 10 kilometrin enkka ainakin 50 minuuttia

⟡ Juoksijat eivät "käy lenkillä", vaan noudattavat monipuolista mutta rankkaa ohjelmaa, jossa on juuri sopivasti peruskestävyys- ja vauhtikestävyysharjoituksia
⟡ Juoksemassa käydään vähintään 4 kertaa viikossa

⟡ Ei koskaan sorruta paheisiin kuten juomaan kaljaa, itse asiassa oikea juoksija ei edes sellaisia kaipaa

⟡ Noustaan pirteänä aamulenkille kello kuusi ja se on ihanaa

⟡ Omistetaan kaikenlaisia laitteita, joilla analysoida juoksua

Nyt seuraa paljastus: en täytä noista kohdista ainuttakaan. Erityisesti tuo ensimmäinen nolottaa, kun uusille ihmisille kertoo harrastavansa juoksua. En ole solakka enkä rasvaton. Hyvä esimerkki kun häpesin on tilanne, jossa kerroin maratontreenamisestani ja juttukaveri kommentoi että vau, olit varmaan silloin tosi laiha... Eh... Päädynkin usein selittelemään että joo välillä käyn lenkillä mutta oon oikeesti tosi huonossa kunnossa ja vähän sillee läpällä hölkkäilen ja joo juoksin kokonaisen maratonin mut olin tosi hidas ja siihen nyt pystyy kuka tahansa...

Juoksija?

Luen jonkun verran juoksublogeja, -lehtiä ja -foorumeita. Saan niistä hyviä vinkkejä ja motivaatiota, mutta joskus artikkelit ja keskustelut menevät yli hilseen. Tämä saa minut myös tuntemaan itseni ulkopuoliseksi mitä tulee juoksen harrastajiin. Ymmärrän vielä perus- ja vauhtikestävyyden eron ja hiilaritankkauksen tärkeyden, mutta kun mennään yhtään syvemmälle juoksun fysiologiaan, luovutan. Systolinen verenpaine, submaksimaalinen vauhti, lihasglykogeeni - what? Harrastaakseni juoksua pitäisikö mun ymmärtää, mitä tämä kaikki tarkoittaa? Eikö se riitä, että laitan kengät jalkaan ja nostan persauksen sohvalta?

Juoksija?

Kyllä, pidän juoksemisesta. Pidän myös irtokarkeista, rommikolasta ja aamuun asti tanssimisesta. Olen noin yleisesti kaikenlaista lokerointia vastaan. Stereotypiat ovat aivojen tapa tehdä ympäröivästä monimutkaisesta maailmasta yksinkertaisempi, mutta voivat olla myös haitaksi. Määreet kuten kasvissyöjä, kitaristi ja niin, juoksija kertovat ihmisestä vain hyvin pienen puolen mutta varmasti nuo sanat luettuasi mieleesi tuli jonkinlainen kuva.

En näytä juoksijalta, enkä ole siinä edes erityisen hyvä, enkä ymmärrä paljoakaan hifistelystä lajin suhteen, mutta se tuo paljon iloa elämääni. Tämä riittäköön tekemään minusta oikeanlaisen juoksijan.

Onko muita "epäkelpoja" urheilijoita?

Elämää autiomaassa

Kolmen tunnin junamatka olisi yhtä hyvin voinut olla tuplasti pidempi lento - niin kauas Perthistä koin tulleeni kun saavuin Mukinbudinin kylään kaksi viikkoa sitten. Lähdön tunnelmaa loi myös lentokenttämäinen omituinen boarding junaan matkatavaroiden luovuttamisineen. Jokaiselta penkkiriviltä löytyi myös oma viihdejärjestelmä - ready for the take-off! Juna-asemalla oli tulevan työpaikkani omistajan tytär vastassa. Koin jo alkujärkytyksen siitä, mihin korpeen oikeen olen matkalla, kun hän kehotti minua tekemään mahdolliset tarvittavat ostokset, nyt kun kerta oltiin "isolla kirkolla". Katselin ympärilleni ja Heinolakin on big city siihen verrattuna. Tuosta paikasta olisi siis perille vielä noin 80 kilometrin matka. Lisäksi kävi ilmi, ettei mun liittymässä ole täällä kuuluvuutta. Asetelma oli kuin suoraan kauhuleffasta: vieraassa autossa kaukana kaikesta eikä mitään mahdollisuutta saada yhteyttä ulkomaailmaan. Ensimmäistä kertaa viikkokausiin lämpötila oli reilusti alle 20 astetta, taivas musta ja vettä satoi kaatamalla. Jee!

Tulisin siis seuraavat viikot työskentelemään "country hotelissa". En tiedä miten tuon voisi suomentaa, kyseessä on siis mesta joka on sekoitus motellia, baaria, ravintolaa ja kauppaa. Työtehtävätkin ovat siis aika monipuolisia aina lattioiden moppauksesta check-ineihin ja tomaatin pilkkomisesta viinan myyntiin. Saapuminen perille oli oikeastaan ihan positiivinen yllätys. Jotenkin olin etukäteen saanut sellaisen kuvan, että hotelli pönöttää yksinään autiomaassa ja lähimpään naapuriinkiin olisi kymmeniä kilometrejä. Tämä on kuitenkin keskellä söpöä pikkukylää, josta löytyy asukaslukuun (600) nähden yllättävän paljon palveluita. On kauppa, posti, kahvila, kirjasto, uima-allas ja kuntosali esimerkiksi. Kaikki on ainakin lähellä! 

Olen kyllä erittäin iloinen, että jätin Perthin ja tulin tänne. En voi kieltää, ettenkö laskisi päiviä takaisin sivistyksen pariin palaamiseen ja viikot ovat olleet kohtalaiset pitkät, mutta tämä on kokemus josta varmasti opin paljon. Kolmen kuukauden hostellielämän aikana tapasin ihan kourallisen ausseja, ja muutenkin kosketus paikalliseen kulttuuriin jäi aika huteraksi - varsinkin kun asuin lähes keskellä china townia hahah. Mukinbudin on paikka, jossa tunnen välillä olevani kuin elokuvan lavasteissa tai vähintään aikakoneessa. Baarissa työskennellessä tulee juteltua paljon paikallisten kanssa ja olen jo nyt oppinut paljon mielenkiintoista australialaisesta kulttuurista ja ehkä ymmärrän ausseja paremmin - ihan kirjaimellisestikin kun alkuun käsittämätön aksentti alkaa kuulostaa tutummalta.

Olin vähän peloissani, sillä minulle kerrottiin jo haastattelussa ja sitten vielä peri kertaa ennen töiden alkua, että ihmisillä on tapana tulla katsomaan uusia baarityttöjä kuin mitäkin nähtävyyttä. En tiedä, ehkä jotkut ovat tulleet kaljalle ihan vain uteliaisuuttaan, mutta itse en ole huomannut mitään kiusallista pällistelyä. Pieni turhamainen minäni jopa vähän nauttii siitä, että ihmiset tuntuvat olevan minusta ja kotimaastani aidosti kiinnostuneita, vaikka tuhannetta kertaa "mistä olet kotoisin" kysymykseen vastaaminen tuntuu työläältä.

Liikenneruuhka outbackissa, papukaijoja on joka paikassa!

Siinä siis tunnelmia kahden viikon jälkeen! Kun lähdin Perthistä, kaverit olivat laittamassa vetoa pystyyn kuinka kauan kestän. Ai mitenniin mua ei voi kuvitella farmareiden keskelle. Pakko myöntää että kaksi viikkoa on kuten mainittu tuntunut aika pitkältä, mutta täällä pysytellään vielä jonkin aikaa. Vaikka löpisin paljon uusista kokemuksista naminamibumtsibum on kyllä suurin motivaattori raha. Asuminen ja ruoka ovat siis ilmaisia ja päälle tulee palkka. Palkka ei sinänsä mitenkään päätä huimaa, mutta verrattua kaupungissa työskentelemiseen etuna on että sama summa tulee viikoittain, eikä tarvitse jännätä riittääkö tunteja vai ei. Lisäksi luonnollisesti täällä ei oikeen saa rahaa tuhlattua. Säästöjä tarvitaankin seikkailun seuraavalla etapilla, jonka buukkasin tässä pari päivää sitten. Siitä tulee muuten niin eeppinen että huhhuh!

xoxo Outback Girl

End of an era

"Life begins at the end of your comfort zone." Noin yleisesti en niin hirveästi perusta kaikenlaisista mietelauseista, mutta tuo kolahtaa. Tosiaan kuten viime postauksessa kirjoittelin, kaikki oli täällä Perthissä hyvin. Vähän liiankin hyvin. Olin taas kerran muutamassa kuukaudessa rakentanut nollasta oman mukavuusalueeni toiselle puolelle maailmaa. Ja tämä mukavuus alkoi ahdistaa. Mulla on todella levottomat jalat ja aloilleen asettuminen on aika vaikeaa. Jos ei olisi mitään viisumirajoitteita, varmaan olisin hengaillut täällä vielä ainakin puoli vuotta. Mutta. Nyt tunsin että on aika liikkua eteenpäin ja olen jopa ylpeä että näissä olosuhteissa - kun koko maailma on avoin - jaksoin olla aloillani jopa kolme kuukautta.

Olin jo aiemmin miettinyt ajatuksen tasolla mahdollisuutta kaupungin jättämisestä. Joululoman jälkeen kävikin ilmi, ettei mulle enää riittänyt tunteja kahvilasta koska en ole baristataitoinen. Tämä oli selvästi merkki tehdä jotain uutta. Hetken mielijohteesta laitoin eräänä sunnuntai-iltana hakemuksen motelliin keskelle-ei-mitään ja maanantaina mulla olikin jo haastattelu. Parin mutkan kautta varmistui, että lähden tosiaan kokemaan ihan sitä aitoa Australiaa 600 asukkaan kyläpahaseen autiomaahan. Vähän on jo kaduttanut, että mihin olen taas itseni laittanut. Kuitenkin ajattelen, että huonokin kokemus on parempi kuin paikalleen jumahdus.

Eli saa nähdä, milloin seuraavan kerran meikästä kuuluu, kun ei tosiaan mitään hajua miten esim netti siellä pelaa.

Ups, tämä postaus piti julkaista jo kaksi viikkoa sitten mutta napin painaminen taisi unohtua. Nyt on siis kaksi viikkoa täällä korvessa takana ja hengissä ollaan! Kokemus on hyvin mielenkiintoinen ja lisää kuulumisia pian luvassa!

Päivä kanssani: Australia edition

Miten sä oikeastaan kulutat päiväsi siellä? Tässä vastaus kaikille ketkä sitä ovat kyselleet! Tämä oli siis yksi päivä ennen uutta vuotta kun ei ollut muuta ihmeellistä ohjelmaa kuin iltatyö hostellilla.

6:00 Herään siihen, kun huoneessani olevat tytöt alkavat rapistella muovipusseja ja pakata (=möykätä). Viime aikoina huoneessamme on ollut lähes pelkästään long term -porukkaa, jotka eivät välttämättä aina ole ihan hiljaa, mutta kaverit eivät käy samalla lailla hermoille. Myöhemmin kuulen kun kaverini sanoo kollegalleni respaan että voisiko vähän katsoa mitä porukkaa meidän huoneeseen laitetaan haha :D

8.30 Laitoin herätyskellon soimaan ihan muuten vaan, sillä en halua tuhlata päiviä nukkumiseen. Siitä huolimatta väsyttää ihan sairaasti (ok myönnetään joulun pitkän kaavan mukaan viettäminen tuntuu yhä) ja torkuttamiseksi menee.

9.30 Muutama torkku myöhemmin nousen vihdoin ylös. Fail! Vaikka tänään olikin vähän vaikea päästä ylös, rakastan aamuja - varsinkin tällaisia kun ei ole kiire minnekään. Vaikka yleensä olen aika sosiaalinen, aamut on mun omaa aikaa. Aamiaiseksi on puuroa ja kahvia, ihan kuin Suomessakin (on muuten ikävä suomalaista puurovalikoimaa!) Aamiaisen syön yleensä facebookkia, blogeja ja uutisia selaillen.

Todella esteettinen aamupalakuva

11.30 Hups, mihin tää aika katoaa. Lämpöä on noin 40 astetta, mutta jotain tekemistä olisi kiva kehittää. Kaveri ehdottaa uima-altaalle menoa, hell yes! Sovitaan treffit parin tunnin päähän.

Ei mitään hajua mihin seuraavat pari tuntia katosi. Yleistä hengailua ja järjestelin myös oman nurkkani kaaoksen. Kun tilaa on niin vähän, tykkään pitää vähät tavarani järjestysessä. Tästä huolimatta tavarat on aina hukassa. Siksi pakkaaminen uima-altaalle kestää hieman.

13.30 Uima-allas ei siis ole mikään pieni lätäkkö, vaan eräässä urheilukeskuksessa sijaitseva erittäin mukava alue, missä on pari allasta sekä matkan uimiseen että lillumiseen. Sinne on parin kilsan kävelymatka, joka tänään tuntuu samalta kuin maratonin  viimeiset kilometrit. Tuntuu kuin kävelisi huonosti lämmitetyssä saunassa ja hiki virtaa pelkissä liikennevaloissa seisomisesta. Valitsin myös tyhmästi mustat ballerinat, ja ne alkavat poltella jalkojani. Ymmärrän, mikseivät aussit noin yleisesti harrasta hirveästi kävelyä.

14.00 Aah perillä. Ennen altaalle menoa istun hetken kuivaamassa hikeä ilmastoidulla kassa-alueella. Kaveri, kenet alunperin sovin tapaavani ei ole tullut vielä paikalle, mutta törmään tuttuihin ja liityn heidän seuraansa. Mulla on ollut vähän kriisi siitä, miten pieneltä tää kaupunki on alkanut tuntumaan. En siis tunne mitenkään ihan älyttömästi porukkaa täältä, mutta tuntuu että joku kerta kun lähtee kaupungille/baariin/ruokaostoksille/kirjastoon/rannalle/whatever aina törmää tuttuihin. Tämä tietty luo kotoista tunnelmaa, mutta on alkanut tuntumaan hukkaanko aikaani tässä paikassa katsellen samoja maisemia ja samoja naamoja. Vaikka kivoja naamoja toki onkin. Noh ei siitä sen enempää. Vähän myöhemmin myös kaverini saapuu paikalle ja iltapäivä kuluu nopeasti rusketusta parannellessa, altaassa viilentyessä ja tietty tyttöjen juttuja jauhaessa.

16.30 Mun pitää olla viideltä hostellilla töissä, joten tuskien kävely on edessä jälleen. Tällä kertaa sentään on seuraa. Meinaa käydä nolosti, kun kaveri lähtee eri reittiä ja ajattelen että se on nopeampi tie ja seurailen vain. Jossain vaiheessa kaveri kuitenkin sanoo että "niin mä jään nyt tähän mutta sähän tiiät missä me ollaan ei oo pitkä matka moikka". Shit, olisin voinut kuunnella kun hän oli kertonut ettei tulee samaa matkaa perille asti koska en todellakaan tiennyt missä ollaan (mun suuntavaistoista olisi varmaan useammallakin kanssani reissanneelta jotain kommentoitavaa...) Kiitos siis älypuhelimille ja karttasovelluksille! Matkalla yritän ottaa selfieitä tätä postausta varten mutta kun katson kuvat perillä muistan miksi en koskaan ota selfieitä......

17.00 Täydellinen ajoitus. Jos joltain on siis mennyt ohi työskentelen hostellimme respassa muutamana iltana viikossa majoitusta vastaan. Aloitan vuoroni tuttuun tapaan pääsemällä kartalle mikä on tilanne ja mitä ehkä illalle on odotettavissa. Hoidan pari pientä hommaa.

17.20 Missä kaikki on? Kaikki yleiset tilat ovat täysin tyhjiä. On kaikesta altaalla makaamisesta vähän nälkä ja lämmitän lautasellisen kasvissosekeittoa (yksi syy minkä takia en haluaisi muuttaa täältä pois on että meillä on täällä blenderi). Joulu meni sen verran läskiksi kirjaimellisesti, että olen päättänyt nyt syödä pari päivää terveellisesti ennen uuden vuoden juhlintoja.

17.40 Hmmm. Joku on jättänyt free food hyllyyn leipää ja maapähkinävoita. Kasvissosekeittohan on niin kevyttä että jos tän kerran......

17.42 Äh ihan todella tyypillistä kun olen saanut leivän väsäiltyä ja pääsen ottamaan ensimmäisen haukun illan ainoat sisäänkirjautujat saapuvat. Suu täynnä leipää toivotan vieraat tervetulleeksi ja kirjaan heidät sisälle. Respana oloon kuuluu paljon muutakin kuin sisäänkirjaukset, mutta tämä on ehdottomasti suosikkiosuus työstäni. On niin siistiä nähdä kaikkialta maailmasta tulevia ihmisiä.

18.00 Uudet vieraat saatu asettumaan kodiksi. Missä kaikki edelleen on! Tähän aikaan yleensä kirjoitan blogia tai surffailen netissä toimistossa, mutta tänään siellä on niin kuuma että päädyn katsomaan telkkaria. Osaan muuten varmaan pian ulkoa kaikki Frendien ja How I Met Your Motherin jaksot (yksi syy minkä takia harkitsen paikkakunnan vaihtoa asap).

Loppuilta kuluukin hengaillessa, ihmisten kanssa jutellessa ja satunnaisia työtehtäviä hoitaessa. Valitettavan suurin osuus iltarespan työstä on lapsenvahtina olemista. Asia mikä itseäni käy eniten hermoon on tiskit. Mun pitää illan päätteeksi tiskata kaikki astiat, joita vieraat ei syystä tai toisesta oo tiskannut. Luonnollisesti ei kiinnosta siivota toisten jälkiä joten välillä pitää oikeasti vahtia kuka jättää sen pannun likaisena ja käskyttää tiskaamaan. Olenkin saanut pojilta, keitä joudun käskyttämään hieman useammin lempinimen erään aika tiukkiksen itävaltalaisen mukaan... Tästä on koitunut pari kiusallista tilannetta, jos olen asiallisena vastaanottovirkailijana kirjannut ihmisiä sisälle ja sen jälkeen he näkevät keittiössä kun pojat huutavat kuorossa epäasiallisia tervehdyksiä yhtä epäasiallisilla käsieleillä varustettuna tuohon lempinimeen liittyen.... Lisäksi vahdin, ettei kymmenen jälkeen pidetä liikaa melua ja muutenkin käyttäydytään ihmismäisesti. Tämä on kyllä oikeesti välillä tehnyt mun elämästä hankalaa, kun on joutunut useampaan otteeseen pyytämään ihmisiä pitämään turpansa tukossa, eivätkä he ymmärrä että teen sen koska se on mun duuni enkä siksi että olisin ihmisenä vaan tosi niuho.

23.00 Freedom! Olenhan ollut niin ahkera haha. Toimiston ovi kiinni. Hengailen vielä vähän aikaa kuistilla muiden kanssa. Ihankuin tässä ei tälle päivälle olisi tarpeeksi hengailtu.

00.00 Nukkumaan!

Nyt ois tietty kiva lohduttaa kaikkia Suomen kylmässä oravanpyörässä rämpijöitä, ettei se elämä täällä ole pelkkää uima-altaalla makailua ja hengailua. Rehellisesti silloin kun on vapaata päivätyöstäni kahvilassa (harmillisesti kiinni kaksi viikkoa nyt pyhien aikana) tämä on hyvinkin tyypillinen päivä. Joskus uima-altaan tilalla on ranta tai kuntosali, mutta pääsääntöisesti elämä on aika leppoisaa kyllä. Kuten aikaisemmin sanoin maa on vähän poltellut viime aikoina jalkojen alla ihan sen takia, että olen ollut vähän tylsistynyt, mutta ehkä pitäisi sittenkin nauttia tästä helposta elämästä täällä.

Joulu Australiassa: same same but different

Mitä tulee, kun otetaan joulun perusjutut ja siirretään ne hellelukemiin? No jotain aika tosi huikeeta! Tältä näytti siis jouluni tiivistetysti:

[x] Yhdessäoloa
[x] Joululauluja
[x] Joulukuusi
[x] Suklaaähky
[x] Liikaa ruokaa noin ylipäätään
[ ] Lunta
[ ] Joulupukin kuumalinja
[x] Kylmää kaljaa bikinit päällä

Keskustan joulukuusi....

Tämä oli mulle neljän vuoden sisällä kolmas joulu, jonka vietän poissa kotoa. Joulun olemassaolon on siis enemmän tai vähemmän unohtanut. Kaupungissa on toki ollut massiiviset joulukoristeet jo lokakuussa saapumisestani lähtien, mutta on ollut todella vaikea asennoitua siihen että on joulukuu (tosin mitä olen kuullut ei se joulumaisema taida sen kummoisempi Suomessakaan olla?). Eipähän ainakaan ole mitään stressiä, enkä missään vaiheessa pahemmin ajatellut miten aion pyhät viettää. Onneksi ei tarvinnutkaan, sillä päätettiin järjestää kunnon joulubileetpäivällinen täällä hostellilla. Satunnaiset matkailijat ovat nimittäin ilmeisesti asettuneet hiljentymään joulun viettoon, joten hostellissa on ollut lähes pelkästään meitä long term -asukkaita.

...Ja meidän joulukuusi :D

Jälkeenpäin olen kyllä hyvin vaikuttunut millainen tilaisuus saatiin tän sekalaisen porukan kanssa aikaan. Kerättiin kaikilta pieni kolehti, ja ruokalistalla oli esimerkiksi italialaisten risottoja, saksalaista Spätzleä ja australiasta jälkkäriä pavlovaa. Mun keittiötaidot on täällä yleinen vitsin aihe ("taasko sä syöt tota samaa mössöä!?") joten edustin Suomea ruokapuolella pilkkomalla tomaatit, sipulit ja kesäkurpitsat. Tunnelma oli eniten kohdallaan, kun uhrasin kokkaustaidottomana paikkani autossa ruokakauppareissulla, jäin ottamaan aurinkoa ja odottamaan muita. Aikamoiset flashbackit lapsuudesta kun odotti joulupukkia, joka ei ikinä tuntunut saapuvan. Porukalla siis meni lähikaupassa noin 3,5 tuntia.

Jee sain pomoilta suklaata!

Sitten laitettiin radiosta raikaamaan Mariah Careyn All I want for Christmas is you ja alettiin kokkailemaan. Samalla laittauduttiin tyttöjen kanssa näteiksi. Jossain vaiheessa Mariah Carey vaihtui kitarajamitteluun ja porottava aurinko lämpöiseen iltaan. Juteltiin kaikkien erilaisista joulutraditioista ja naurettiin hirveästi.

Valitettavati illasta ei ole sen enempää julkaisukelpoista kuvamateriaalia. Oli kyllä niin kiva päivä! Asiaan kuului tietenkin seuraavana aamuna syödä aamiaiseksi tähteeksi jäänyttä jälkkäriä sulaneen jäätelön kanssa ja maata myöhemmin suklaakoomassa leffoja katsellen.

Myöhäiset jouluterveiset täältä!

Onko joku muu kellä oli vähän erilainen joulu?